Vaikka esimerkiksi kerrostaloasujan voi olla vaikea löytää sähkölaskustaan kohtia, joissa voisi säästää, pienilläkin teoilla voi arjessa olla mer" /> Vaikka esimerkiksi kerrostaloasujan voi olla vaikea löytää sähkölaskustaan kohtia, joissa voisi säästää, pienilläkin teoilla voi arjessa olla mer" />

YLE


Sähkön hinta on noussut, ja ensi talvena sähköä joudutaan kenties jopa säännöstelemään. Moni joutuu miettimään, mistä voisi säästää ja mitä omassa arjessa voisi tehdä sähkön riittämisen varmistamiseksi.

Samalla sähkö on herättänyt paljon kysymyksiä arjessa: mitä termit tarkoittavat, mistä on kyse ja miten itse voisi vaikuttaa?

Te kysyitte kysymyksiä sähköön liittyen ja me etsimme niihin vastaukset. Kysymyksiin vastasivat Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski ja Fingridin yksikönpäällikkö Jonne Jäppinen.

Näillä pienillä teoilla on merkitystä

Onko väliä, jättääkö valot palamaan?

Vaikka valot suositellaankin sammuttamaan silloin, kun niitä ei tarvita, valojen sammuttelulla ei ole juurikaan merkitystä sähkölaskussa, kun käytössä on ledit. Suurempi merkitys on lampulla.

Jos energiatehokas led-lamppu on päällä noin tuhat tuntia vuodessa, Suur-Uski laskee käytön hinnaksi noin 1-2 euroa vuodessa. Hehkulamppu taas voi kuluttaa sähköä samassa ajassa yli kympin edestä.

Pitäisikö piuhat vetää irti?

Uusissa laitteissa valmiustilat vievät niin vähän sähköä, ettei niitä välttämättä tarvitse vetää pois seinästä. Yli kymmenen vuotta vanhoissa laitteissa, kuten telkkareissa ja tietokoneissa, valmiustilat saattavat kuluttaa sähköä.

Suur-Uski suosittelee vetämään laturit pois seinästä käytön jälkeen, koska ne voivat mennä rikki. Suurena säästönä sähkölaskussa tämä ei kuitenkaan näy.

Sama koskee erilaisia reitittimiä ja modeemeja: ne eivät välttämättä kuluta paljon sähköä, mutta ne ovat aina päällä, kaikissa talouksissa. Sammuttamalla modeemit yöksi voitaisiin siis säästää energiaa, vaikka merkitys omaan sähkölaskuun ei olisikaan massiivinen. Jos kaikki sulkisivat modeemin öiksi, sähköä säästyisi vuosittain 1 800 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutuksen verran.

Myös muut pienkoneet - kuten esimerkiksi leivänpaahtimet - turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes suosittelee vetämään irti seinästä turvallisuuden vuoksi esimerkiksi lomien ajaksi, vaikka ne eivät välttämättä juuri kuluta sähköä seinässä ollessaan.

Hyvä keino on jatkojohto, josta voi sulkea virran pois päältä, Suur-Uski sanoo.

Pleikka, kone ja kännykkä - ovatko ne sähkösyöppöjä?

Pöytätietokone voi olla yksi kodin eniten sähköä käyttävistä laitteista. Läppäri taas vie huomattavasti vähemmän sähköä.

Myös pelikoneet vievät sähköä, ja Suur-Uski suosittelee sammuttamaan ne kokonaan, sillä valmiustilat voivat myös käyttää runsaasti sähköä. Voit vertailla hintoja alla.

Kännykät ja niiden lataaminen taas eivät juuri vie sähköä. Toisaalta taas jos esimerkiksi striimaat suoratoistopalveluita, ne kuluttavat palvelimien sähköä. Omassa laskussa tämä ei näy, mutta täysin sähkövapaata verkkopalveluiden käyttö ei ole.

Näyttöjen kirkkauden alentaminen vähentää sähkönkulutusta. Suur-Uski sanoo, että monen laitteen ohjeissa neuvotaan, miten laitteen voi säätää mahdollisimman energiatehokkaaksi.

Onko väliä, ovatko laitteet uusia vai vanhoja?

Uudempi laite on aina energiatehokkaampi, sanoo Suur-Uski. Sähkölaitteet kehittyvät jatkuvasti, ja siksi uudet laitteet vievät vähemmän sähköä. Kaikissa laitteissa on energiamerkinnät, jotka kertovat, kuinka paljon ne vievät energiaa.

Taulukosta näet, kuinka paljon laitteen käyttö maksaa kuukaudessa, jos sähkön keskihinta on 10 snt/kWH, 20 snt/kWh ja 50 snt/kWh.

Aiempina vuosina sähkön vuosikeskihinta on ollut alle 10 snt /kWh. Tällä hetkellä kuukausikeskihinta on vähän alle parikymmentä senttiä /kWh. Loppuvuonna kolmen kuukauden keskihinnan odotetaan olevan lähes 50 snt /kWh.

Entä jos ottaa vain kylmän suihkun?

Ota vaan! Sähköä kuluu nimenomaan veden lämmitykseen. Kylmissä suihkuissa energiaa ei juuri kulu, Suur-Uski sanoo.

Miten pienelle lämmölle lattialämmityksen voi säätää?

Kysymykseen ei ole yhtä, helppoa vastausta. Esimerkiksi kylpyhuoneessa riittää, että lattialämmitys pitää tilan lämpöisenä ja myös kuivaa tilan suihkun jälkeen, Suur-Uski sanoo.

Hoi, kerrostaloasuja!

Miten pienessä kerrostaloasunnossa asuva ihan oikeesti voi vaikuttaa?

Varsinkin pienessä kerrostaloasunnossa sähkön säästäminen voi olla vaikeaa, jos kotona on vain erilaisia kodinkoneita eikä esimerkiksi lattialämmitystä tai saunaa.

Jos kerrostaloasuja haluaa edistää sähkön riittävyyttä ja alhaisempaa hintaa, sitä kannattaa käyttää silloin, kun sähkölle ei ole paljon kysyntää - eli kulutushuippujen ulkopuolella. Jos käytämme sähköä kaikki yhtä aikaa, sitä tuotetaan epäympäristöystävällisillä tavoilla ja sen hinta nousee.

Minulla on kaukolämpö - eli ei huolta?

Jos koti lämpiää kaukolämmöllä esimerkiksi kerrostalossa, sähkölaskussa lämpötilan laskeminen ei näy.

Jos kerrostaloissa lämpötila on koko talven korkea, se maksaa taloyhtiöille. Tämä taas johtaa siihen, että keväällä yhtiövastikkeita ja vuokria voidaan joutua nostamaan.

Mitkä hinnat! Mistä ne johtuvat?

Mikä tarkoittaa kWh?

Kilowattitunti on termi, jota käytetään kuvaamaan tunnin aikana kulutetun energian määrää. Sähkön hinta ilmoitetaan normaalisti sentteinä per kWh.

Miksi sähkön hinnat ovat korkealla?

Suomessa sähkön hintaan vaikuttavat tilanteet Euroopassa, koska sähkökauppaa käydään yhteisesti koko Euroopassa. Siksi hintaan vaikuttavat nyt Jäppisen mukaan esimerkiksi Saksan kaasuongelmat, Ranskan ongelmat ydinvoiman kanssa ja Norjan kuivuus. Myös pakotteet Venäjää kohtaan ovat nostaneet sähkön hintaa. Lisäksi tuulivoiman tuotanto on ollut vähäistä.

Miten Olkiluoto 3 tulee vaikuttamaan hintoihin?

Olkiluoto 3 -ydinvoimala tuottaa sähköä jo syksyn aikana, mutta varsinaisesti kaupallinen sähköntuotanto aloitetaan joulukuussa.

Jäppinen ei osaa suoraan arvioida, kuinka paljon Olkiluoto 3 tulee vaikuttamaan sähkön hintoihin, mutta ydinvoimalan on tarkoitus tuoda 15 prosentin lisäys Suomen sähköntuotantoon, mikä todennäköisesti näkyy myös hintatasossa.

Milloin sähkön hinta tulee taas alas?

On arvioitu, että sähkön hinta laskee ensi keväänä. Esimerkiksi Olkiluoto 3 -ydinvoimala ja lisääntyvä tuulivoima laskevat hintoja.

Miten sähkön markkinahinta määräytyy?

Sähkön spot-hinta eli sähköpörssimarkkinahinta määräytyy osto- ja myyntitarjousten perusteella. Kun sähköstä on kysyntää eli sitä kulutetaan paljon, hinta nousee. Kun sähkön käyttäjiä on vähän ja sähköä esimerkiksi tuulisina päivinä paljon tarjolla, hinta laskee.

Tämä johtuu siitä, että sähköä ei voi varastoida pitkäksi aikaa. Se, mikä tuotetaan, pitää kuluttaa.

Sähköä käytetään vähemmän esimerkiksi öisin, kesäisin ja viikonloppuisin, ja siksi sähkön hinta on silloin yleensä alhaisempi.

Jos sinulla on kiinteähintainen sähkösopimus, ei ole rahallisesti väliä, mihin aikaan käytät sähköä.

Kannattaako nyt ottaa määräaikainen sopimus?

On mahdotonta antaa kaikille toimivaa vinkkiä sähkösopimuksen tekoon. Jäppinen sanoo, että itselle sopiva sähkösopimus riippuu esimerkiksi siitä, kuinka paljon sähköstä pystyy säästämään. Haluatko, että hinta pysyy samana vai haluatko seurata hintojen kehitystä ja joustaa omassa kulutuksessasi?

Täältä voit lukea lisää sopimuksista: Uusi sähkösopimus kiikarissa? Edullisen sähkösopimuksen saaminen on nyt liki mahdotonta, mutta tässä eväitä parhaimman diilin löytämiseen

Nouseeko myös sähkönsiirron hinta?

Sähkölasku koostuu kolmesta osasta: energiasta, sen siirrosta ja verosta. Nyt hintojen nousu kohdistuu nimenomaan energiaan, eivätkä siirtohinnat nouse.

Loppuuko sähkö?

Toistaiseksi Suomessa sähköä on riittänyt, mutta ensi talvena sähköä voidaan joutua sääntelemään poikkeustilanteessa. Jäppinen sanoo, että lyhyet sähkökatkot voivat silloin olla mahdollisia.

Se riippuu Jäppisen mukaan myös siitä, kuinka kovia pakkasia Suomeen on luvassa ja kuinka tuulista on.

Miten omaa sähkönkulutusta voi seurata?

Omaa kulutusta voi seurata tuntitasolla esimerkiksi oman sähköyhtiön tai Fingridin kautta. Ne eivät kuitenkaan näytä, mitkä laitteet sähköä kuluttavat, mutta tuntikohtaisen seurannan avulla voi testata eri laitteiden vaikutusta oman kodin sähkönkulutukseen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 18.8.2022 klo 23 asti.

mercredi 17 août 2022 13:30:24 Categories: YLE sähkö

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.