Lillukanvarsista vaahtoaminen lohdullisesti väärin vihjaa, että meillä ei ole isoja ongelmia, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Reijo Ruokanen.

Maailmassa on niin paljon olennaisia vikoja, että emme ehdi kaikkien pikkuasioiden takia päätämme vaivaamaan.

Voisiko naisen menehtyminen saada saman julkisuuden kuin Vesku Loirin kuolema? Tuosta käytiin keskustelua isolla äänellä, kunnes seuraava kriisi iski.

Pitääkö koulukirjat päällystää kotona vai ei?

Helsingin Sanomien yleisönosastossa (14.8.) muuan erityisluokanopettaja analysoi kontaktimuoviongelmaa näin:

"Ongelmaksi päällystämisvaatimuksessa muodostuu se, ettei kaikista suomalaiskodeista välttämättä löydy rahaa, aikaa tai tietotaitoa kirjojen päällystämiseen. Miltä tuntuisi olla se ekaluokkalainen, joka saa kuunnella opettajan nuhtelua päällystämättömistä koulukirjoista ensimmäisen kouluviikon aikana?"

En itsekään voi vastustaa kiusausta osallistua väittelyyn, vaikka aihe on vailla merkitystä. Kas tässä:

Ei ole väärin edellyttää, että vanhemmat uhraavat lapsensa koulunkäyntiin edes ne minuutit, mitkä koulukirjojen päällystämiseen menee.

Ohjeita löytyy kyllä ja koululta voi pyytää kontaktimuovit. Ja jos ei onnistu, sitten ei onnistu.

Eikä ekaluokkalaista nuhdella kirjojen päällysteistä vaan asiasta viestitään vanhemmille Wilmassa.

Lillukanvarsista vaahtoaminen lohdullisesti väärin vihjaa, että meillä ei ole isoja ongelmia. Oikeasti on niin, että haluamme keskittyä sivuseikkoihin, jottei meidän tarvitsisi vaivata päätämme oikeilla asioilla.

Meillä on niskassamme valtavan korkea inflaatio. Työmarkkinasyksystä tulee hankala muun muassa siksi, että erilaisilla illuusioilla on rakennettu turhia toiveita vuosikausia osalle palkansaajista. Työvoimapula hidastaa talouskasvua. Julkinen velka kasvaa huimaa vauhtia. Ei ihme, että pääministerin glitter-mekko puhututtaa.

Euroopassa on sota, jonka käynnisti Venäjä. Sen käytös on täysin ennalta arvaamatonta.

Korona on tulossa takaisin ja edessä voi olla paha tautitalvi. Ilmastonmuutoksen torjunta takkuaa.

Ei ihme, että suljemme silmämme ja korvamme todellisuudelta.

Siksi meille jää energiaa meuhkata siitä, olisiko Haminan mursu pitänyt pelastaa vai kiirehtiä tappamaan ennen sen kuolemaa.

1980-luvun lopulla mediassa julistettiin Suomen olennaisimmaksi ongelmaksi se, että meillä vallitsee liika konsensus. Parin vuoden päästä alkoi lama, jolloin konsensuksen kaameus jotenkin painui unholaan.

Toivottavasti ensi kesänäkin voimme muiden ongelmien puutteessa purnata festareiden ruokajonoista.

Toivottavasti suurin murheemme on se, että toisilla kojuilla joutuu jonottamaan kymmenenkin minuuttia. Jotenkin tuntuu siltä, että ei ehkä ole.

Kirjoittaja on Tekniikan Maailman päätoimittaja.