Ilta Sanoma

Saksalainen energiayhtiö Uniper teki alkuvuonna jättitappiot. Venäläisen kaasun toimitusten väheneminen vaikuttaa yhtiöön merkittävästi.

Uniperin kivihiilivoimala Rotterdamin satamassa Alankomaissa.

Uniperin kivihiilivoimala Rotterdamin satamassa Alankomaissa. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Saksalaisen Uniperin tappio paisui vuoden alkupuoliskolla yli 12 miljardiin euroon viime vuoden vastaavan ajan 20 miljoonasta eurosta. Osaketta kohti tappiota kertyi vajaat 34 euroa vuodentakaisen 0,18 euron jälkeen.

-?Vuoden alkupuoliskon tulos heijastaa jo sitä merkittävää kielteistä vaikutusta, joka venäläisen kaasun vähentyneillä toimituksilla on, Uniperin rahoitusjohtaja Tiina Tuomela sanoo tulostiedotteessa.

Energian tuotanto- ja myyntimäärät laskivat hieman, mutta hintojen nousu kuitenkin paisutti liikevaihdon 119 miljardiin euroon vertailujakson 41 miljardista eurosta.

-?Volatiilin ympäristön vuoksi emme voi antaa tätä vuotta koskevaa taloudellista ohjeistusta. Odotamme kuitenkin kirjaavamme negatiivisen tuloksen, koska venäläisen kaasun toimitukset ovat vähentyneet merkittävästi.

Saksan liittohallitus ja Fortum ovat neuvotelleet Uniperille pelastuspaketin. Uniperin ylimääräisen yhtiökokouksen on määrä osaltaan hyväksyä paketti syksyllä.

Uniper odottaa tuloksensa kohenevan ensi vuonna ja saavuttavan nollatason vuoden 2024 alussa.

Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2022 12:34:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.