STT

Talousvaikeuksissa rypevä Uniper julkistaa tammi-kesäkuun puolivälikatsauksen

STT - logo STT 17.08.2022 03:14:47 STT
Fortumin saksalainen tytäryhtiö Uniper on laskenut tekevänsä kuuden miljardin euron tappiot syyskuun loppuun mennessä. LEHTIKUVA/AFP

Energiayhtiö Fortumin saksalaisen tytäryhtiön Uniperin tilanteesta saadaan tänään uutta tietoa, kun yhtiö julkistaa tammi-kesäkuun puolivuosikatsauksen.

Uniper on laskenut tekevänsä kuuden miljardin euron tappiot syyskuun loppuun mennessä. Yhtiö on joutunut ahdinkoon, koska se ei ole saanut tarvitsemaansa kaasua Venäjältä vaan joutuu myymään muualta kalliilla hankkimaansa kaasua suurella tappiolla.

Fortum solmi heinäkuussa Saksan valtion kanssa paketin, jonka tarkoitus on vakauttaa Uniperin toiminta.

Vakauttamispaketin myötä Saksan valtio hankkii 30 prosentin osuuden Uniperista ja Fortumin osuus Uniperissa laskee 56 prosenttiin. Osana pakettia Saksan valtio on sitoutunut tukemaan yhtiötä miljardien suuruisella rahoituksella.

Uniper on lisäksi pelastuspaketin osana saamassa luvan siirtää asiakkaidensa maksettavaksi 90 prosenttia kaasun ostohinnasta viimeistään lokakuun alussa, mikä pienentää tulevia tappioita.

mercredi 17 août 2022 06:14:47 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.