Sport Content

Suomalaisheittäjä ymmällään EM-kisoissa: ei edes tulosta!

Sport Content - logo Sport Content 16.08.2022 21:14:54 Sport Content

Välillä näytti jo siltä, että 12 urheilijan finaali saattaa jäädä vaisusti heittäneiltä suomalaisilta haaveeksi, mutta lopulta Silja Kosonen oli kokonaiskilpailussa yhdeksäs ja Krista Tervo 11:s, joilla sijoituksilla paikat loppukilpailuun varmistuivat. Sara Killinen tuskaili tekniikkansa kanssa ja jäi ilman tulosta.

Killiselle EM-kisojen ympyrät olivat uusi kokemus, vaikka hän onkin kiertänyt maailmaa Yhdysvaltain yliopistoympyröissä.

- Lähdin kilpailuun mahdollisimman paineettomasti. Tietysti jännitti EM-kisat, mutta minulla ei ollut sellaista tekemisen pakkoa, Killinen kommentoi Urheiluliiton verkkosivuilla.

Killinen oli aika tavalla ymmällään tekniikkaongelmista.

- Heitin eilen yhden parhaimmista heittotreeneistäni, ja oletin, että samanlaisia heittoja tulisi nytkin. Yksi heitto oli sinne päin, mutta ei niitä mitata, jos eivät pysy sektorissa. Toinen heittoni oli paras. Siinä ei ollut liikaa puristusta, mutta ajoitus oli sitten pielessä.

Lue myös: Nyt tehtiin suomalaista yleisurheiluhistoriaa - se painui aikakirjoihin "surkeallakin tekemisellä"

Lue myös: Topi Raitasella on "pelipaikoilta" saumat jopa jättipottiin

mercredi 17 août 2022 00:14:54 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.