Ilta Sanoma

Soivatko luureissasi The Beatles vai ehkä Antti Tuisku? Rakastatko räppiä ja elektronista musiikkia, vai etkö pidä niitä musiikkina lainkaan? Testaa, mitä musiikkimakusi paljastaa henkisestä iästäsi.

Kuka kuvan artisteista on suosikkisi?

Kuka kuvan artisteista on suosikkisi? Kuva: MVPhotos, Eeva Valtokari, Miisa Kaartinen, Vesa-Matti Väärä, Tuomas Selänne

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Musiikki on makuasia. Moni kuuntelee sujuvasti eri genrejä sekaisin, kun toiselle kelpaa vain räppi tai rokki. Kun yksi kuuntelee radion ja Spotifyn hittilistoja, uppoutuu toinen mieluiten menneiden vuosikymmenten kappaleisiin ja saattaa puuskahtaa, että "ennen sitä sentään osattiin tehdä oikeaa musiikkia".

Se, mistä musiikista pitää, ei välttämättä riipu persoonasta tai iästä.

Mutta voiko musiikkimaku paljastaa ihmisen henkisen iän? Esimerkiksi 60- ja 70-luvun musiikkia kuuntelevaa nykynuorta saatetaan kutsua vanhaksi sieluksi, kun taas 2020-luvun popista innostuvaa eläkeläistä pidetään todennäköisesti nuorekkaana.

Me Naisten ehdottoman leikkimielinen, mutta silti armoton testi paljastaa, mikä henkinen ikäsi on kuuntelemasi musiikin perusteella.

Jos testi ei näy laitteellasi, pääset tekemään sen tästä.

Juttu on julkaistu aiemmin tammikuussa 2022.

Lue lisää: "Tummat silmät, ____ ____" - testaa, miten hyvin muistat suomalaisten rakkauslaulujen sanat

Ilta Sanoma
mardi 16 août 2022 22:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.