Episodi

Illalla tv:ssä: Väkivaltaisen rikosleffan tekijät onnistuivat huijaamaan katsojia - elokuva kukkii mustaa huumoria

Episodi - logo Episodi 16.08.2022 17:44:48 Pop Media
Illalla tv:ssä: Väkivaltaisen rikosleffan tekijät onnistuivat huijaamaan katsojia - elokuva kukkii mustaa huumoria

IMDb-arvosana on 8,1.

Sarjaksikin asti tehty elokuva Fargo on katsottavissa illalla televisiossa. Kyseessä on Joel ja Ethan Coen -ohjaajaveljesten erittäin hieno ja omalaatuinen leffa.

Tarinassa William H. Macyn esittämä autokauppias päätyy epätoivoiseen tekoon rahan vuoksi. Lopputuloksena ei voi Cohen-tyyliin olla muuta kuin mustaa huumoria väkivaltaisella kuvastolla höystettynä.

Macy halusi roolin aikoinaan epätoivoisesti itselleen. Hän kävi kaksi kertaa koekuvauksissa, mutta ei kuullut ohjaajista. Kun kuvauksia oltiin hiljalleen aloittamassa, Macy matkusti paikalle ja vitsaili tappavansa ohjaajien koirat, jos he eivät palkkaa häntä. Hän sai roolin.

Tekijät myös hiukan huijasivat yleisöä. Elokuvaa väitettiin tositapaukseksi, vaikka näin ei ollut. Elokuva on myös Elisa Viihde Viaplayssa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

Lue myös: Muistatko Taisteluplaneetta Galactica -sarjan häikäisevän kaunottaren Tricia Helferin, 48? Tältä hän näyttää nykyään - Episodi.fi

Lue myös: Nyt Viaplayssa: Leffassa näytetään sotaelokuvien pimentoon jäävä osuus - ylikersantti palaa Irakista ja saa uuden tehtävän

Lue myös: Nyt HBO Maxissa: Hulvaton kulttielokuva - leffan takia perustettiin uusi uskonto!

Katso myös: Oikeuden metsästäjät

Katso myös: The Dead Don't Die

mardi 16 août 2022 20:44:48 Categories: Episodi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.