Ilta Sanoma

Kaksi ilmaista, nopeaa ja hyvin yksinkertaista kikkaa yliajattelun nujertamiseksi? Kyllä kiitos!

Näillä kahdella kikalla ahdistavien ajatusten pitäisi kaikota ainakin hetkellisesti.

Näillä kahdella kikalla ahdistavien ajatusten pitäisi kaikota ainakin hetkellisesti. Kuva: Shutterstock

Sosiaalisesta mediasta tuttu @terapeuttiville, eli psykoterapeutti Ville Merinen jakoi seuraajilleen viime viikolla yksinkertaisen niksin, jonka tarkoituksena on pysäyttää yliajattelu, murehtiminen ja ahdistavat ajatukset.

Video keräsi Tiktokissa yli puoli miljoonaa katselukertaa ja palaute oli lähes yksimielistä:

- Noin kahdeksan ihmistä kymmenestä on kertonut, että tämä vinkki tosiaan toimii, hurjan määrän palautetta saanut Merinen toteaa.

Vinkki on hyvin simppeli ja sen voi tehdä missä ja milloin tahansa, jos ahdistavat ajatukset iskevät:

Pysäytä silmäsi - älä anna niiden liikkua laisinkaan!

Alla olevalta videolta näet @terapeuttivillen alkuperäisen Tiktok-videon silmävinkistä:

- Kun ihminen keskittyy tehokkaasti yhteen kehon osaan tai toimintoon, se vie huomiota pois ahdistavista asioista ja yliajattelu lakkaa, Merinen selittää niksin toimintaa.

Merinen kertoo, että monet tunnetut vinkit, kuten hengitysharjoitukset tai jääpalan nyrkkiin puristaminen perustuvat samaan toimintalogiikkaan ja auttavat siksi yliajattelun tai ahdistavien ajatusten kitkemiseen.

Merinen ohjeistaa myös toisen - lähes yhtä yksinkertaisen - apukeinon samaan vaivaan:

- Jos kärsii esimerkiksi sosiaalisesta ahdistuksesta, niin voi liikutella kielen kärkeä kitalakea vasten ja kiinnittää huomionsa siihen, miltä kielen kärki tuntuu. Samalla voi myös laskea omaa hengitystä. Tämän pitäisi viedä ajatukset pois ahdistavasta tilanteesta.

Merinen kertoo itse testailleensa edellä mainittuja niksejä eri tilanteissa. Hän on myös neuvonut asiakkaitaan kokeilemaan niitä.

Merinen arvioi, että silmien pysäyttäminen on hänelle itselleen hieman muita vinkkejä tehokkaampi.

- Tietysti tämä on täysin yksilöllistä ja eri ihmisille toimivat erilaiset niksit, mutta ei se välttämättä täyttä sattumaa ole, että juuri silmien pysäyttäminen toimii niin tehokkaasti.

Merinen itse ei ole silmänliikkeiden asiantuntija, eikä siksi osaa kertoa silmäkikan fyysisestä toimintaperiaatteesta tarkemmin.

Selvää on kuitenkin se, että silmiä paikoillaan pidettäessä asioiden muisteleminen ja vatvominen vaikuttaa olevan monille hyvin hankalaa.

Silmäkikka toimii yliajattelun nujertamiseksi sen aikaa, kun silmiä malttaa pitää paikoillaan. Kovin pitkäkestoisesta lääkkeestä ei siis ole kyse.

Merinen kuitenkin kertoo, että pään ei pitäisi ihan heti uudelleen täyttyä ajatuksilla, vaikka silmiä alkaisikin jälleen liikuttamaan.

Ilta Sanoma
mardi 16 août 2022 19:00:00 Categories: Hyvä fiilis Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.