Helsingin seudun pyöräilijät ry:n toiminnanjohtajan mukaan yksi paikallisista aktiiveista on laskenut, että Helsingissä on sata paikkaa, joissa p" /> Helsingin seudun pyöräilijät ry:n toiminnanjohtajan mukaan yksi paikallisista aktiiveista on laskenut, että Helsingissä on sata paikkaa, joissa p" />

YLE


Mellunmäessä auton ja pyörän törmäyspaikalla oli maassa harhaanjohtavat pyörätien jatke -merkinnät.

Helsingin poliisi epäilee 18-vuotiaan miehen ajaneen autolla 72-vuotiaan pyöräilijän päälle Länsimäentiellä sunnuntai-iltana. Pyörää ajanut nainen kuoli tapahtumapaikalla. Poliisin mukaan pyöräilijällä oli tilanteessa ja kyseisessä paikassa väistämisvelvollisuus.

Tieliikennelain kahden vuoden siirtymäaika pyöräteiden jatkeiden merkintämuutoksille päättyi tämän vuoden kesäkuun alussa.

Ennen sitä ajoradan ylityspaikka saattoi näkyä pyöräilijälle usealla eri tavalla. Käytössä oli tiemerkinnöin merkitty pyörätien jatke, pelkät suojatiemerkinnät tai ajorata saattoi olla ilman merkintöjä.

Uuden lain myötä pyörätien jatke merkitään tiemerkinnöillä vain, jos ajorataa ajaville on osoitettu väistämisvelvollisuus liikennemerkillä. Näitä merkkejä ovat kärkikolmio, stop-merkki ja täysin uusi merkki nimeltään väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa. Jälkimmäisessä tapauksessa pyörätien jatkeen on oltava myös rakenteellisesti korotettu.

Kynttilöitä tuotu risteykseen, missä pöyräilijä jäi auton päälle ajamaksi.
Onnettomuuspaikalle Mellunmäkeen on tuotu muistokynttilöitä.Kristiina Lehto / Yle

Osa tienkäyttäjistä ei tiedä, että väistämisvelvollisuus osoitetaan vain liikennemerkeillä, vaan moni luulee että se voidaan osoittaa tie- tai katumerkinnöillä, toteaa Helsingin seudun pyöräilijät ry:n (Hepo) toiminnanjohtaja Henni Ahvenlampi.

- On mahdollista, että pyöräilijä on luullut että hänellä on etuajo-oikeus, koska paikalla oli merkinnät, jotka saavat olla vain ylityksissä joissa pyöräilijällä on etuajo-oikeus. Toki paikalta puuttui kärkikolmio, stop-merkki tai väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -merkki, mutta kaikki eivät valitettavasti ole tietoisia uusista merkinnöistä.

Hän huomauttaa myös, että suoraan sivulta tulevan pyöräilijän voi olla vaikea nähdä, onko autoilijalla väistämisvelvollisuutta osoittavaa merkkiä.

Ahvenlampi: "Tämä on erittäin vakavaa"

Poliisi epäilee Mellunmäen autoilijaa kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Lagerbohm kertoo olevansa myös tietoinen siitä, että paikalla oli mahdollisesti vanhanmallinen merkintä pyörätien jatkeesta.

- Pyörätien mahdollista virheellistä merkintää selvitetään esitutkinnassa. On luonnollisesti erittäin huolestuttavaa, mikäli väistämisvelvollisuutta osoittava merkintä on ollut virheellinen.

Hepon toiminnanjohtajan Henni Ahvenlammen mukaan yksi paikallisista aktiiveista on laskenut, että Helsingissä on sata paikkaa, joissa pyörätien jatke -merkinnät näkyvät yhä maassa, vaikka todellisuudessa pyöräilijällä on paikalla väistämisvelvollisuus.

Ahvenlampi kertoo, että Hepo on ollut Helsingin kaupunkiin yhteydessä useaan otteeseen asiasta, jo ennen siirtymäajan päättymistä. Hepo ei kuitenkaan ole saanut vastausta tai muutakaan reaktiota asiaan.

Risteys missä pöyräilijä jäi auton päälle ajamaksi.
Poliisi selvittää esitutkinnassaan tiemerkintöjen puutteellisuutta.Kristiina Lehto / Yle

- Tämä on erittäin vakavaa, tietoista piittaamattomuutta, joka vaarantaa liikenneturvallisuutta. Risteyksien pitäisi olla erittäin selkeitä, mutta vanhat merkit ja merkinnät tekevät niistä tulkinnanvaraisia, jolloin inhimillisten virheiden todennäköisyys kasvaa, Ahvenlampi sanoo.

Hänen mukaansa tienpitäjän velvollisuus on joko rouhia väärät merkinnät pois tai merkitä ylityspaikka koko leveydeltä suojatiemaalauksin. Jos merkinnät on tehty katukivillä, kuten esimerkiksi Bulevardin poikkikaduilla, silloin tulee vaihtaa kivet.

Toinen vaihtoehto on muuttaa risteyksen väistämisvelvollisuuksia lisäämällä risteykseen kärkikolmio tai stop-merkki. Ylitykseen voidaan myös rakentaa rakenteellisesti korotettu pyörätien jatke ja asentaa väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -merkit.

Myöskään Yle ei yrityksistä huolimatta saanut kaupungilta kommenttia asiaan.

Poliisi selvittää, oliko auton hätäjarruissa vika

Poliisi tutkii tapaukseen liittyen myös törmäyksen toisena osapuolena olevaa Tesla-merkkistä henkilöautoa ja sen tallennusjärjestelmiä.

- Ajoneuvon hätäjarrutusjärjestelmän toiminta on yksi asia, josta olemme teknisessä tutkinnassa kiinnostuneita. Hätäjarru ei näytä tässä tilanteessa toimineen, tosin järjestelmä ei ole aukoton ja sen voi myös käsittääkseni kytkeä pois päältä, tutkinnanjohtaja Lagerbohm kertoo.

Poliisi selvittää myös, löytyykö tapahtuneesta tallenne.

Lue seuraavaksi:

Poliisi epäilee 18-vuotiaan ajaneen autolla 72-vuotiaan pyöräilijän päälle Helsingissä - uhri kuoli suojatielle

mardi 16 août 2022 17:34:13 Categories: Pyörätiet ja -kaistat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.