NHL Suomi

Herätys NHL-seurat! Nyt olisi mahdollisuus kiusata Torontoa offer sheetillä

NHL Suomi - logo NHL Suomi 16.08.2022 14:44:47 Toni Tuomala

Toronto Maple Leafsin rajoitettu vapaa agentti Rasmus Sandin on yhä jatkosopimuksen tarpeessa. Ongelma vain on, ettei Toronton palkkakatosta meinaa löytyä tilaa 22-vuotiaalle ruotsalaispuolustajalle.

Sandin saattaakin olla kaikista potentiaalisin nimi offer sheetille tänä kesänä. Hänelle ei tarvitsisi heittää kummoistakaan palkkaa, jotta Toronto ei voisi tarjoukseen vastata.

Sandin on mielenkiintoinen nimi. Hän on juuri lopullisen NHL-läpimurron kynnyksellä.

Viime kaudella Sandin murtautui Toronton vakiomiehistöön. Hän iski 51 ottelussa tehot 5+11=16. Kiekollisesti potentiaalia on kuitenkin vielä paljon parempaan.

Sandin on näyttänyt pistepotentiaaliaan AHL:ssä ja nuorten kisoissa. Jo kaudella 2018-19 hän nakutti AHL:ssä 44 matsiin tehot 6+22=28. Sittemmin ruotsalaispuolustaja on ottanut urallaan vielä monta steppiä lisää.

Tällä hetkellä Toronto ylittää palkkakaton lähes 1,5 miljoonalla dollarilla.

Lue myös: Lähde: Yli 500 NHL-ottelun Stanley Cup -mestari siirtyy Valko-Venäjälle

mardi 16 août 2022 17:44:47 Categories: NHL Suomi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.