Ilta Sanoma

Suomessa julkinen velkaraha on ohjautunut Etlan mukaan vahvasti infraan.

Kehä III:n perusparannuksen tietöitä Vantaalla Askiston kohdalla 28. heinäkuuta.

Kehä III:n perusparannuksen tietöitä Vantaalla Askiston kohdalla 28. heinäkuuta. Kuva: STT-Lehtikuva

Julkisen talouden velkaantuminen on kasvattanut julkisia investointeja Suomessa ja syrjäyttänyt yksityisiä, tiistaina julkistettu Etlan tutkimus osoittaa.

Negatiivinen vaikutus syntyy siitä, että velkaantumisen takia yrityssektorin osuus taloudesta pienenee ja julkisen sektorin vastaavasti kasvaa.

Julkisista investoinneista suurin osa on kohdistunut infrastruktuuriin eikä tuottavuuden parantamiseen, käy ilmi tutkija Päivi Puontin selvityksestä.

-?Tämä myös osaltaan selittää, miksi kokonaisvaikutus ei ole pitkän aikavälin talouskasvua kiihdyttävää, tutkija totesi tiedotteessa.

Pitkän aikavälin talouskasvu edellyttää tuottavuutta parantavia investointeja. Suomessa julkinen velkasuhde on kasvanut lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2009 jälkeen.

Osa julkisesta velasta hyödyttää myös julkisia investointeja, mikä puolestaan vauhdittaa myös yksityisiä investointeja. Se kompensoi syrjäytysvaikutusta talouskasvuun. Tämä vaikutus on kuitenkin pikemminkin suhdanneluonteinen kuin pitkän aikavälin talouskasvua kiihdyttävää, tutkimuksessa todetaan.

Ilta Sanoma
mardi 16 août 2022 16:55:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.