Muilla Kainuun lupa-alueilla eli Sotkamossa sekä alueella Ristijärvi-Paltamo-Puolanka lupamyynti jatkuu, kuten myös poronhoitoalueella." /> Muilla Kainuun lupa-alueilla eli Sotkamossa sekä alueella Ristijärvi-Paltamo-Puolanka lupamyynti jatkuu, kuten myös poronhoitoalueella." />

YLE


Kuhmon karhuluvista on tehty uusi valitus. Kuhmon karhulupien hakija Timo Klemetti kertoo, että nyt valittajana on Suomen Luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri. Tieto valituksesta tuli maanantaina 15. elokuuta.

Metsästäjien keskuudessa liikkuu huhuja, että Kuhmon luvat olisivat täytäntöönpanokiellossa.

- Kuhmon lupa ei ole täytäntöönpanokiellossa ainakaan vielä, päätöksiä odotetaan, Klemetti kertoo ja sanoo, että tieto olisi hyvä tulla piakkoin.

- Tällä on vaikutuksia myös paikallisiin yrityksiin, Klemetti summaa.

Klemetti kertoo, että vastine Luonnonsuojeluliiton valitukseen toimitetaan tänään tiistaina kello 13 mennessä.

- Tässä ei uskota Kuhmon karhukannan arvioon. Vaikka arvion on tehnyt Luonnonvarakeskus, Klemetti summaa.

Klemetin mukaan valituksessa on myös arvioitu Kuhmon viime vuoden karhunmetsästyksen kesto pieleen.

Aiemmin luvista on valittanut Luonnonsuojeluliitto Tapiola.

Metsähallitus on poistanut myös Kuhmon karhuluvat myynnistä, kunnes Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on tehnyt asiassa välipäätöksensä.

Muilla Kainuun lupa-alueilla eli Sotkamossa sekä alueella Ristijärvi-Paltamo-Puolanka lupamyynti jatkuu, kuten myös poronhoitoalueella.

Lue myös:

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

mardi 16 août 2022 11:42:20 Categories: Karhunmetsästys YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.