Ilta Sanoma

Tappio Kanadalle ei suistanut Nuorten Leijonien mestaruusjunaa raiteiltaan, kirjoittaa Aki-Petteri Pulkkinen Edmontonista.

Suomi jäi Kanadan jalkoihin.

Suomi jäi Kanadan jalkoihin. Kuva: Jason Franson / Zuma Press

Edmonton, Kanada

Kisaisäntä Kanada osoitti vaarallisuutensa Nuoria Leijonia vastaan A-lohkon päätösottelussa.

Suomi tuli otteluun väkevästi, mutta erinomainen alku ei näkynyt tulostaululla maalin muodossa, mikä söi Nuorten Leijonien peliä. Lisäksi on annettava kunniaa vaahteralehtien kliiniselle viimeistelylle.

Tappiosta huolimatta Kanada-ottelu opetti leijonalaumalle tärkeän seikan: Kanada on täysin voitettavissa oleva joukkue.

Kanadalaispelaajat lauloivat kaanonissa median eteen astellessaan, etteivät he pelanneet parhaalla tasollaan. Eivät pelanneetkaan, mutta sama koskee Nuoria Leijonia.

Sinivalkoisten ylivoima oli turnauksen kolmessa ensimmäisessä ottelussa häikäisevää, mutta Kanadaa vastaan tilanne oli täysin toinen. Rytmitykset eivät osuneet kohdilleen, kiekon kontrolloitu tuominen alueelle sakkasi ja viimeistely oli kehnoa, vaikka yksi osuma miesylivoimalla syntyikin.

Suomalaispelaajien ilmeet toimittajien tentattavaksi astellessa olivat kuin sarjakuvista, joissa hahmoilla on huono päivä. Naamat olivat happamia, mutta elekieli ryhdikäs.

Päävalmentaja Antti Pennanen sanoi ottelun jälkeen, että pelaajia ärsytti. Siltä suomalaisnuoret näyttivätkin.

Tappajankatseiset suomalaiset syövät Saksan omassa puolivälierässään varsinaisen välierän alkuruoaksi. Saa ottaa talteen.

Suomen mestaruusjuna on edelleen raiteillaan. Tappio Kanadalle oli vain kolhu vaunun kyljessä.

Ai niin, pienenä loppuhuomiona: oletko katsonut Connor Bedardin pelaamista tässä turnauksessa? Jos et, suosittelen.

17-vuotiaan klopin laukaus on kuin elokuvista. Tai oikeastaan vielä parempi. Vapise, Auston Matthews, täältä tulee Bedard.

Sama mikä NHL-joukkue hänet onnistuu nappaamaan ensi kesänä, ostan kyseisen pelipaidan alta aikayksikön.

Ilta Sanoma
mardi 16 août 2022 11:47:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.