Episodi

Brad Pitt lähetti vakoojan seuraamaan ohjaajaa - halusi tietää suostuako rooliin vai ei

Episodi - logo Episodi 15.08.2022 23:59:49 Pop Media
Brad Pitt lähetti vakoojan seuraamaan ohjaajaa - halusi tietää suostuako rooliin vai ei

Ilmeisesti raportit olivat hyviä.

Hollywood-tähti Brad Pitt halusi tietää enemmän ohjaaja David Leitchistä, ennen kuin suostui ottamaan roolin vastaan Leitchin uudessa elokuvassa. Näyttelijä tiettävästi lähettikin vakoilijan seuraamaan ohjaajaa, ennen kuin otti vastaan pestin Bullet Trainin tähtenä.

Kaksikko on työskennellyt yhdessä aiemminkin, mutta tuolloin Leitch on ollut stuntin tehtävissä. Pitt ja Leitch työskentelivät hyvin pikaisesti yhdessä myös Deadpool 2 -elokuvassa Pittin tehdessä cameonsa.

Pitt halusi vakoojansa avulla saada käsityksen siitä, millainen ohjaaja Leitch oli. Elokuvan tuottaja Kelly McCormick kertoi haastattelussa, että asialla oli arvostettu meikkitaiteilija Jeanie Black.

- Hän tuli paikalle ja teki Jasonin meikin (Hobbs & Shaw -elokuvan) uusintakuvauksissa, vaikkei hän yleensä ole tavoitettavissa. Hän työskentelee Julia Robertsin kanssa. Hän tuntee kaikki nämä ihmiset. Hän on aina kiireinen. Ja hän tuli ja sanoi: "Vakoilen. Minun täytyy nähdä, onko Leitch hyvä. Luulen, että hän saattaisi olla", McCormick kertoi meikkitaiteilijan sanoneen.

Ilmeisesti Brad Pittin saamat raportit olivat hyviä, sillä hän otti roolin vastaan Bullet Trainissa. Leitchin mukaan Pitt on tosin seuraillut Leithchin uraa jo pidempään, ja jopa fanittanut häntä. Pitt ja Leitch ovatkin suunnitelleet yhteistä elokuvaa jo jonkin aikaa. Bullet Train on ensimmäinen pitkä elokuva, jonka kaksikko on tehnyt yhdessä.

Leitchin ura on ollut nosteessa Atomic Blonde, Deadpool 2 ja Hobbs & Shaw -elokuvien sekä nyt Bullet Trainin myötä. Leitchiltä on tulossa seuraavaksi elokuva The Fall Guy, jossa nähdään Emily Blunt ja Ryan Gosling. Se saa ensi-iltansa vuonna 2024. Alla Bullet Trainin traileri.

Lue myös: Suomen katsotuimmat elokuvat: Vanhassa - tosi vanhassa - vara parempi

Lue myös: Viaplayhin lisätty komediallinen ryöstöleffa hyötyi Bourne Ultimatum -kuvauksista - onnellinen sattuma

Katso myös: Bullet Train

Katso myös: Ad Astra

mardi 16 août 2022 02:59:49 Categories: Episodi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.