Yleisurheilun EM-kisojen ensimmäisessä päiväjaksossa oli mukana peräti 12 suomalaista. Finaaliin tiensä selvittivät seiväshyppääjät Wilma Murto j" /> Yleisurheilun EM-kisojen ensimmäisessä päiväjaksossa oli mukana peräti 12 suomalaista. Finaaliin tiensä selvittivät seiväshyppääjät Wilma Murto j" />

YLE


Münchenin EM-viikko nähdään Ylen kanavilla 11.-21.8. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

Yleisurheilun EM-kisat osana Münchenin EM-viikkoa käynnistyivät maanantaina. Heti ensimmäisessä päiväosiossa oli mukana 12 suomalaista.

Naisten seiväshypyssä Wilma Murto ja Elina Lampela selvittivät tiensä keskiviikkoillan finaaliin. Murto ylitti 425 ja 440 ensimmäisellään, mutta oli vaikeuksissa 450:ssä - se ylittyi kuitenkin kolmannella.

Lampela selvitti 410 ensimmäisellä yrityksellään, 425 toisellaan ja 440 ensimmäisellään. 450 ei ylittynyt, mutta pöytäkirja riitti finaaliin.

Sen sijaan Saga Andersson koki saman karvaan kohtalon kuin Oregonin MM-kisoissa ollen ensimmäinen karsiutuja. Britannian Sophie Cook taivutti ennätyksensä 450 kolmannella yrityksellään, mikä pudotti Anderssonin karsinnan sijalle 13.

Katso alla olevilta videoilta Wilma Murron ylitys 450:stä sekä Cookin ennätyshyppy ja Anderssonin tunteikas reaktio.

Murto, 24, oli erittäin iloinen, että saa finaaliin suomalaisseuraa, vaikka kolmaskin suomalainen finaalipaikka oli lähellä. Murto käytti jo karsinnassa isompaa seivästä finaalia ajatellen. Finaali kisataan keskiviikkoiltana kello 21 alkaen.

- Tämä on varmasti yksi tasaisimmista finaaleista, mitä seipäässä on ollut pitkiin aikoihin. Voi käydä miten vaan, tosi mielenkiintoinen ihan kisana, ennakoi Murto ja arvioi, että mitalitaistossa oltaisiin tosi vahvoilla, jos 470 ylittyisi finaalissa.

- Mitalitulos voi olla mitä vaan 460:sta 475:een. Tosi arvamaaton finaali. Kiva mennä, avoimin mielin ja ketään kumartelematta.

Lampela, 24, linjasi finaalitavoitteesta kysyttäessä, että uusi ennätys saisi jo tulla. Hänen ennätyksensä on Turussa 2021 hypätty 453.

Lampelalle finaalipaikka on uran ensimmäinen aikuisten arvokisoissa. Hän iloitsi STT:lle, ettei tarvitse leimautua aina karsintaan jääväksi urheilijaksi.

Voit katsoa kaksikon haastattelun kokonaisuudessaan alta.

Samuli Samuelsson juoksi miesten 100 metrin alkuerissä ajan 10,39 eikä päässyt välieriin, johon vaadittiin aikavertailussa 10,33.

- Huonon maun jättää, verkassa tuntui tosi hyvältä. En saanut nyt irti sitä tässä juoksussa, Samuelsson sanoi.

Alkuerissä seulottiin 10 välieräjuoksijaa, 14 miestä pääsi suoraan välieriin. Näin välierävaiheessa nähdään 24 urheilijaa. Samuelsson arvosteli järjestelmää, jota piti epäarvoisena.

- En pidä tästä säännöstä, eikä varmaan kukaan muukaan, joka alkueriä juoksee. Toivon, että kaikki olisivat samalla viivalla. Se on arvokilpailujen suola, että kaikki ovat samalla viivalla alkuerissä, Samuelsson paalutti STT:n mukaan.

Katso alla olevalta videolta Samuelssonin alkueräjuoksu sekä haastattelu.

Naisten kuulan karsinnassa Senja Mäkitörmä työnsi 16,94 ja Eveliina Rouvali 17,07. Finaaliin vaadittiin tulos 17,33.

Kristian Pullin sarja pituushypyn karsinnassa oli: yliastuttu, 761 ja 770. Loukkaantumisista kärsinyt EM-hallipronssimitalisti ja SE-mies (827) ei finaaliin selvinnyt. Finaalipaikka jäi vain neljän sentin päähän, kun Norjan Ingar Kiplesund oli karsinnan 12:s tuloksella 774.

Pulli sanoi, että vire tuntui yllättävän hyvältä siihen nähden, että hän on pystynyt harjoittelemaan lähinnä punttisalilla, muttei juurikaan radalla.

Voit kuunnella ja katsoa Pullin haastattelun alta.

Alisa Vainio keskeytti - miesten maratonilla huikea loppuratkaisu

Heti ensimmäisen kisajakson aikana ratkottiin myös ensimmäiset mitalit. Puolan Aleksandra Lisowska voitti EM-kultaa naisten maratonilla. Yllätysmestari Lisowska nappasi ensimmäisen arvokisakultansa ajalla 2.28.34.

Kroatian Matea Parlov Kostro juoksi hopealle (+0.07) ja hollantilainen Nienke Brinkman taivalsi pronssille (+0.17). Brinkman päihitti vain niukasti, samalla ajalla, neljänneksi jääneen Saksa Miriam Dattken.

Suomen ykköstoivo Alisa Vainio keskeytti noin 30 km:n jälkeen. Nina Chydenius päätyi parhaana suomalaisena 39. sijalle (2.43.00). Suvi Miettinen oli 46:s (2.47.15) ja Annemari Kiekara 49:s (2.48.30).

Alisa Vainio EM-maratonilla 2022.
Alisa Vainio hyytyi EM-maratonilla.Lehtikuva

Miesten maratonilla ainoa suomalaisedustaja Arttu Vattulainen keskeytti noin 25 kilometrin kohdilla oltuaan sijalla 66.

Miesten maratonkisassa saatiin jännittävä loppuratkaisu, jonka päätteeksi kotiyleisö sai juhlia. Aiemmin 5 000 metrillä EM-pronssia (2016 Amsterdamissa) saavuttanut Saksan Richard Ringer kiri maaliin kolmen sekunnin erolla Israelin Maru Teferiin. Kolmas oli Israelin Gashau Ayale yhdeksän sekuntia kärjestä.

Ringerin huikean loppuvedon voit katsoa alta. Maalissa Ringer vielä auttoi sijalle 16 tullutta maanmiestään Johannes Motschmannia, jonka jalat kramppasivat.

Mayerin riski kostautui - Ehammerilta hurja pituussuoritus

Kansainvälisesti merkittävin uutinen oli Kevin Mayerin keskeytys miesten 10-ottelussa. 30-vuotias Mayer hölläsi ensimmäisessä lajissa, 100 metrin juoksussa, ja kertoi pian sen jälkeen jättävänsä kymmenottelun kesken.

- Akillesjänne on ok, kyse oli lihasvammasta. Vamma häiritsi jo ennen Eugenen MM-kisoja. Tein kaikkeni, jotta voisin kilpailla täällä EM-kisoissa, Mayer kertoi Yle Urheilulle.

Mayer voitti heinäkuussa MM-kultaa, minkä lisäksi hänellä on muun muassa kaksi olympiahopeaa. Oli ennakkoon tiedossa, että kaksi kymmenottelua neljän viikon aikana on kova urakka. MM-kultamitalin jälkeen ranskalainen itsekin sanoi, että EM-kisoihin on "vaarallista" lähteä.

Lue lisää: Kevin Mayer, 30, koettelee kehonsa rajoja - mahdollisuus harvinaiseen saavutukseen yllytti ranskalaisurheilijan hullunrohkeaan temppuun

Katso alla olevalta videolta Mayerin 100 metrin suoritus.

Sveitsin Simon Ehammer loikki kymmenottelun pituudessa huikean tuloksen 831. Toiseksi paras tulos kymmenottelun pituudessa oli 756.

Oregonin MM-kisoissa 22-vuotias Ehammer kilpaili vain pituushypyssä ja otti pronssia.

Ehammer loikkasi keväällä Götzisin kymmenottelussa ennätyksensä 845, jolla hän sai kymmenotteluun 1 178 pistettä. Se on kaikkien aikojen kovin yksittäinen pistemäärä kymmenottelun lajista.

Täysin ylivoimaisen pituussuorituksensa myötä Ehammer johtaa kymmenottelua kolmen lajin jälkeen pistein 2 845 ennen Italian Dario Desteriä (2 591) ja Puolan Pawel Wiesiolekia (2 563).

Alla Ehemmarin pituussuoritus.

Illalla areenalla viisi suomalaista

Iltajakso yleisurheilun EM-kisoissa alkaa kello 19.15.

Suomalaisista mukana ovat Salla Sipponen kiekon karsinnassa, Mette Baas ja Milja Thureson 400 metrin alkuerissä, Simo Lipsanen kolmiloikan karsinnassa sekä Camilla Richarsson 10 000 metrillä, joka juostaan suoraan loppukilpailuna.

Yle Urheilu seuraa EM-kisojen tapahtumia tässä artikkelissa.

Lue lisää:

Tässä ovat Suomen yhdeksän mitalitoivoa yleisurheilun EM-kisoissa Münchenissä

Katso tästä yleisurheilun EM-kisojen ohjelma ja lähetysajat

Kevin Mayer, 30, koettelee kehonsa rajoja - mahdollisuus harvinaiseen saavutukseen yllytti ranskalaisurheilijan hullunrohkeaan temppuun

Toni Keränen harmittelee Oliver Helanderin kohtaloa, mutta kertoo olevansa täysin valmis EM-kisoihin - oli tehnyt kaiken Müncheniä silmällä pitäen

Oliver Helander vahvistaa Yle Urheilulle vetäytyvänsä Münchenin EM-kisoista - "Ei mitään mahdollisuutta heittää"

Hollannin hurja nousu Euroopan yleisurheilumahdiksi hämmästyttää - Viivi Lehikoista valmentava Laurent Meuwly kertoo syitä ja kritisoi Suomen mallia

lundi 15 août 2022 18:23:47 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.