Ilta Sanoma

Moottoritiellä kurvaili formula-auto.

Formula-autot eivät kuulu moottoritielle.

Formula-autot eivät kuulu moottoritielle. Kuva: GP2 Series Media Service, Twitter

Autoilijat törmäsivät hätkähdyttävään näkyyn D4-moottoritiellä Tshekissä.

Sosiaalisessa mediassa on viikonloppuna levinnyt videoita, joissa kuvataan muiden autojen seassa puikkelehtivaa punaista GP2-sarjan formulaa. Videoissa formula ajaa liikennesääntöjä ainakin ohuesti noudattaen: toisinaan ohituskaistalla ja aika ajoin kuuliaisesti oikealla kaistalla.

Videot ovat herättäneet hilpeyttä. Formula-autot kun eivät ole tavanomainen näky julkisilla teillä.

Tshekkiläisen Idnes-uutissivuston mukaan mystinen formulakuski on saanut poliisit kintereilleen aikaisemminkin: vuosina 2018 ja 2019. Kuljettaja oli rikkonut sikäläistä tieliikennelakia, ja häntä uhkasivat tuntuvat sakot sekä vuoden ajokielto.

Kuljettaja onnistui kuitenkin pakenemaan poliisilta, eikä häntä ole tavoitettu vielä tänäkään päivänä.

Sivusto epäilee, että tämän kertainen häirikkö voisi olla sama kuin vuosien takaisissa tapauksissa. Alla on vastaavanlainen kilpa-auto ja aikaisemmatkin kurvailut tapahtuivat samalla, Prahasta lounaaseen kulkevalla D4-tiellä.

Ilta Sanoma
lundi 15 août 2022 18:10:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.