Asunnossa oli räjähdyksen hetkellä yksi henkilö, jota epäillään kemikaalin tai kaasun varomattomasta käsittelystä. " /> Asunnossa oli räjähdyksen hetkellä yksi henkilö, jota epäillään kemikaalin tai kaasun varomattomasta käsittelystä. " />

YLE


Poliisi selvittää, mikä aine mahdollisesti aiheutti räjähdyksen kerrostaloasunnossa Vantaan Myyrmäessä lauantaina puoliltapäivin.

Talon kolmannessa kerroksessa sijaitsevan asunnon ikkuna hajosi räjähdyksen painevaikutuksesta.

Asunnossa oli räjähdyksen hetkellä yksi henkilö, jota epäillään varomattomasta käsittelystä. Epäilty loukkaantui tilanteessa, eikä häntä ole päästy vielä kuulemaan. Poliisin tiedon mukaan henkilö on kuitenkin nyt päässyt kotiutumaan sairaalasta.

- Epäilemme, että jotain kemikaalia tai kaasua on käsitelty varomattomasti. Tapauksen tekninen tutkinta jatkuu, ja sitä kautta löytynee tarkempi syy räjähdykselle, kertoo tapauksen tutkinnanjohtajaa sijaistava komisario Paavo Ritari Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Ritarin mukaan tulosten saamisessa voi kestää ainakin kuukausi.

Poliisi ei ole tässä vaiheessa poissulkenut sitä mahdollisuutta, että tapaus saattaisi liittyä myös huumeisiin.

Lue seuraavaksi:

Kun asiakas levitti tuntematonta ainetta hotelli Tornissa, Rebecca Buchtin tiimille soitettiin - näin toimii KRP:n rikostekninen laboratorio

lundi 15 août 2022 17:14:47 Categories: YLE räjähdykset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.