Ilta Sanoma

Elina Lampela lohdutti itkevää Saga Anderssonia.

Saga Andersson pettyi karvaasti Saksassa.

Saga Andersson pettyi karvaasti Saksassa. Kuva: KAI PFAFFENBACH / Reuters

München

Seiväshyppääjä Saga Andersson murtui kyyneliin yleisurheilun EM-kisoissa Münchenissä. Anderssonin, 22, kohtalona oli olla karsintojen 13:s ja siten ensimmäinen karsiutunut urheilija.

Kyyneleet tulivat.

Tv-kuvissa nähtiin, miten joukkuekaveri Elina Lampela saapui oitis lohduttamaan Anderssonia. Lampela, 24, oli seiväskarsinnan 12:s ja sai siten viimeisen paikan loppukilpailuun.

- Elinan ele merkitsi minulle tosi paljon. On ihanaa, kun joku tulee lohduttamaan. Se auttaa aina, Andersson sanoi.

- Tiedän kyllä, miltä pettyminen tuntuu. Halusin lohduttaa Sagaa. Hän on vielä niin nuori ja kisoja on vielä paljon edessä, Lampela puolestaan kertoi.

Lampela ei sanonut herkällä hetkellä Anderssonille mitään erityistä. Läsnäolo riitti.

Kaksikko ylitti saman korkeuden 440, mutta aiemmat pudotukset ratkaisivat pelin.

- On turhautunut fiilis, mutta vähän parempi olo jo. Olin niin lähellä. Tulos oli hyvä, joten se ei turhauttanut, vaan se, että olin taas niin lähellä finaalia, Andersson sanoi.

Hän oli kasannut konseptinsa tultuaan median eteen.

Andersson jäi karsintaan myös EM-kisoissa 2019 ja MM-kisoissa heinäkuussa.

Suomalaista lohduttivat myös muiden maajoukkueiden kilpakumppanit.

- Oli ihanaa, että kun on alla päin, niin joku tulee tsemppaamaan.

Jo ennen seiväskarsintaa nähtiin tyylikäs ele. Turkkilainen Buse Arikazan auttoi Anderssonille numerolapun selkään. Se kertoo seiväsnaisten keskinäisestä kunnioituksesta ja yhteishengestä.

- Numerolappua on vaikea itse laittaa. Silloin vain kysyy joltain, joka on lähimpänä. Autamme toisiamme, Andersson kertoi.

Lampelan lisäksi Wilma Murto selviytyi finaaliin. Hän ylitti kolmannellaan korkeuden 450. Murto oli karsinnan seitsemäs.

Ilta Sanoma
lundi 15 août 2022 17:15:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.