STT

Brittitiedustelu: Venäjä on jo pitkällä suunnitelmissaan kansanäänestyksestä Donetskin liittämisestä Venäjään

STT - logo STT 15.08.2022 13:29:44 STT
Venäjän etenemisen Donetskissa on arvioitu olevan hidasta. Ukrainan sotilasjohdon mukaan venäläissotilaat ovat jatkaneet epäonnistuneita hyökkäyksiä Ukrainan etuvartioihin. LEHTIKUVA/AFP

Ayla Albayrak, Tuukka Tervonen

Venäjä suunnittelee kansanäänestystä Donetskin separatistialueen liittämisestä Venäjään, sanotaan Britannian puolustusministeriön viimeisimmässä tiedusteluraportissa tänään.

Raportin mukaan Venäjä on jo pitkällä asian suunnitteluvaiheessa.

Puolustusministeriö viittasi myös viime viikon uutisiin Venäjän mediassa, joissa kerrottiin, että Donetskin "kansantasavallan" aluejohtaja Denis Pushilin sanoo kansanäänestyksen päivämäärän ilmoitettavan sitten, kun alue on kokonaan "vapautettu" Ukrainalta.

Raportin mukaan on kuitenkin epäselvää, onko lopullista päätöstä kansanäänestyksestä vielä tehty.

Venäjän eteneminen Donetskissa on kuitenkin arvioiden mukaan ollut hidasta. Ukraina sanoo joukkojensa onnistuneen torjumaan Donetskissa monta hyökkäystä, joita Venäjä on jatkanut alueella Guardian-lehden mukaan.

Ukrainan sotilasjohto kertoi sunnuntaina, että venäläissotilaat ovat jatkaneet epäonnistuneita hyökkäyksiä Ukrainan asemiin lähellä Avdijivkan kaupunkia, joka on yksi Ukrainan joukkojen etuvartioista Donetskin lähellä.

Ukrainan sotilasjohdon mukaan "raivoisat" taistelut ovat myös jatkuneet Piskyn kylässä, jonka Venäjä oli aiemmin kertonut olevansa täysin sen hallinnassa.

Ukrainan antamia tietoja taistelujen etenemisestä ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba on vaatinut venäläisille laajaa viisumikieltoa tviitissään.

Kuleba mainitsee YK:n maailman turismijärjestö UNWTO:n huhtikuisen päätöksen jäädyttää Venäjän jäsenyys, koska järjestön mukaan turismi on kansainvälisen ystävyyden ja rauhan pilari, ja Venäjän toimet ovat järjestön arvojen vastaiset.

Kuleba jatkaa sanomalla, että lausuntoa voisi suoraan soveltaa Euroopan unioniin ja G7-maihin.

G7-maita ovat Italia, Japani, Kanada, Ranska, Saksa, Britannia ja Yhdysvallat.

Laaja viisumikielto vahingoittaisi myös niitä venäläisiä, jotka avoimesti vastustavat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, sanoo joukko tunnettuja sotaa arvostelleita venäläisiä.

Viisumikieltoa vastustavat muiden muassa entinen oligarkki Mihail Hodorkovski ja shakkimestari Garri Kasparov.

Joukko julkaisi kannanottonsa sotaa vastustavan Anti-War Committee of Russia -ryhmän sivuilla.

He muistuttivat, että sotaa vastustavia venäläisiä uhkaavat Venäjällä pitkät vankeustuomiot ja painottivat, että viisumikielto vain hyödyttäisi Venäjän johtoa.

lundi 15 août 2022 16:29:44 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.