Ilta Sanoma

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) uskoo, että Suomi täyttää Naton velvoitteet ja odotukset hyvin.

Suomi aikoo huolehtia lähtökohtaisesti omasta puolustuksestaan itse senkin jälkeen, kun tulee hyväksytyksi puolustusliitto Naton jäsenmaaksi, kertoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk).

-?Toki viides artikla tarkoittaa sitä, että tosipaikan tullen meillä on mahdollisuus saada apua muualta ja toisin päin, meillä on valmius ja velvollisuus auttaa muita. Täytämme Naton velvoitteet ja odotukset varmasti hyvin, Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen puhui 240. kerran järjestettävän maanpuolustuskurssin avajaistilaisuudessa maanantaina Säätytalossa. Hänen mukaansa kurssilla käydään läpi käsillä olevaa Nato-aikaa.

-?Kurssilla on laaja kattaus Suomen kokonaisturvallisuuden mallista. Aivan koko kurssiohjelmaa se [Nato] ei kuitenkaan muuta, mutta totta kai katsotaan aina tulevaisuuteen. Suomi on kohtuullisen pian Naton jäsen, joten toki sekin on kurssilla huomioitu.

Kaikkosen mukaan Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointiprosessi on alkanut hyvin. Lyhyessä ajassa 23 Naton 30:sta jäsenmaasta on ratifioinut jäsenyyden. Loppujen seitsemän maan osalta prosessi on käynnissä tai käynnistymässä.

Kuinka ratifiointiprosessi etenee Suomen Nato-jäsenyyttä jarruttelemaan pyrkineen Turkin osalta?

-?Turkin suhteen noudatamme sitä asiakirjaa, jonka olemme kirjallisesti sopineet yhdessä Turkin ja Ruotsin kanssa Naton Madridin huippukokouksessa kesäkuussa. Odotamme, että Turkki osaltaan ratifioi jäsenyytemme. Mitä pikemmin, sen parempi.

Maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan Kaikkonen sanoi, että Suomi on tällä hetkellä täysin yhteensopiva Naton kanssa.

-?Pitkään rakentamamme Nato-yhteensopivuus näyttää nyt hyötyään. Olemme täysin Nato-yhteensopivia. Täytämme Naton jäsenyyskriteerit. Ei muuta kuin töpseli seinään, voisi kai sanoa, Kaikkonen totesi.

Käytännössä Natoon liittyminen näkyy Kaikkosen mukaan muun muassa osallistumisena Naton yhteiseen ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmään, yhteisen ilma- ja meritilannekuvan vaihtoon osallistumisena sekä syvempänä tiedusteluyhteistyönä. Lisäksi jatkossa Suomi osallistuu nykyistä kattavammin Naton siviilivalmiusyhteistyöhön.

Puolustusministeri uskoo, että parhaassa tapauksessa Suomesta voi tulla Naton täysjäsen vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä maa on Ruotsin ohella tarkkailijajäsen.

-?Ponnistelemme luonnollisesti osaltamme sen eteen, että jäsenyys voisi toteutua mahdollisimman ripeästi.

Ilta Sanoma
lundi 15 août 2022 16:05:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.