STT

Kiinalaismedia syyttää Yhdysvaltain Taiwan-delegaatiota "tulella leikkimisestä", Kiina jatkaa Taiwaninsalmen partiointia

STT - logo STT 15.08.2022 07:44:41 STT
Kiina pitää Taiwania omana provinssinaan. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Kiinan valtiomedia Xinhua on syyttänyt Taiwanissa vierailevaa viisihenkistä Yhdysvaltain kongressin delegaatiota "tulella leikkimisestä".

Delegaatio saapui Taiwaniin eilen ilman että vierailusta tiedotettiin etukäteen. Aiemmin tässä kuussa Taiwanissa vieraili edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi.

Uutta delegaatiota johti demokraattisenaattori Ed Markey.

Vierailijat matkasivat Taiwaniin vain päiviä sen jälkeen kun Pelosin visiitistä suuttunut Kiina lopetti sotaharjoituksensa saaren ympärillä.

Vaikka harjoitukset ovat ohi, Kiina on jatkanut Taiwaninsalmen partiointia mereltä ja ilmasta. Taiwanin sunnuntaisen raportin mukaan 11 kiinalaista lentokonetta ylitti Taiwanin ja Kiinan epävirallisen, tunnustamattoman rajan merellä.

Kiina pitää Taiwania omana provinssinaan. Pelosin vierailu aiheutti kriisin maiden välille, ja vastatoimena Kiina katkaisi yhteistyön Yhdysvaltojen kanssa esimerkiksi ilmastoasioissa.

lundi 15 août 2022 10:44:41 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.