Poliittinen satiiri 400 kekkosta rusikoi vallankäytön mekanismeja. Kekkosen ajasta kertova romaani ei anna armoa niille, jotka nykypäivänä haikailevat yhä "Kekkoslovakian" ja vallan betonoinnin perään.

Kirjailija ja elokuvaohjaaja Janne Kuusen teos katsoo 1970-luvun Suomea romaanihenkilön, parikymppisen Juhani Koivun silmin. Maata hallitsee muuan yksinvaltainen presidentti K.

Kirja pohjautuu löyhästi kirjoittajan omiin kokemuksiin presidentti Urho Kekkosen sotilaspalvelijana v. 1974.

Fiktiivisessä romaanissa presidentti K vetää sotilaspalvelijansa mukaan operaatioon, jolla hän tähtää Suomen tulevaisuuden pelastamiseen. Neuvostoliiton naapuruuden ja suomettumisen lisäksi kirja käsittelee Kekkosen hanketta tuhatvuotisesta valtakunnasta, kirjailija Janne Kuusi kertoo.

- Kirjassa K pohtii, mihin pässinpäistä kansaa voi kuljettaa, kun sille tarjoaa sopivan näköisiä namuja ja taloususkontoa: "Kun minä olen kuollut, niin finanssi on se seuraava, johon kansa haluaa uskoa."

Äänikirjana 400 kekkosta on rakennettu poikkeuksellisesti usean näyttelijän voimin ja äänimaisemoinnin varaan.

Kirjailija antoi vaitiolositoumuksensa ympärihumalaiselle kenraalille

Presidentti Kekkonen kulkee romaanissa K:n nimellä. Nimeä Urho Kaleva Kekkonen ei lausuta osin siksi, että Janne Kuusi työskenteli todellisessa elämässä varusmiesaikanaan 1970-luvulla presidentinlinnan sotilaspalvelijana.

Kuusi tutustui palvelusaikanaan jopa valtiosalaisuuksiin ja joutui sotilaana vannomaan vaikenevansa kaikesta mitä näki tai kuuli.

- Mainittakoon muun muassa lakiteknisistä syistä, ettei romaanissa ole täyttä totta nimeksikään. Kirjan nimi 400 kekkosta näet viittaa neljäänsataan pieneen viinaleiliin eli kekkoon, Kuusi hymähtää.

Kuusi on oikeassa. Lain mukaan todellisuuden henkilöihin, brändeihin ja tekijänoikeudella suojattuihin materiaaleista kertomiseen liittyy mutkia myös fiktiivisissä teoksissa.

Esimerkiksi kirjailija Noora Vallinkoski joutui maksamaan korvauksia vuonna 2021, kun häntä epäiltiin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kahdesta kunnianloukkauksesta Perno Mega City -kirjassaan.

Juhannustanssit-oikeudenkäynnissä marinoitunut Hannu Salama puolestaan ei saanut syytettä romaanistaan Tapausten kulku, vaikka kaikki henkilöt teoksessa ovat kielteisessä valossa kuvattuja oman aikansa kulttuuripersoonia.

Janne Kuusi kertoo pilke silmäkulmamassa, että kenraali, jolle hän vaitiolovalansa aikoinaan vannoi, oli järjettömässä humalassa. Kuusi tulkitsee, että hän voi vuosikymmenten jälkeen kirjoittaa kokemastaan ja näkemästään fiktion kautta.

Kuusi kertoo Ylen haastattelussa presidentti Kekkosesta tarinoita, joita ei ole edes kirjaan laittanut. Tarinat kuvaavat alkoholihuuruista aikaa.

- Ahti Karjalaista jouduin pariinkin kertaan kantamaan autoonsa. Kaverin kanssa otettiin "kivi, paperi, sakset" siitä, kumpi ottaa kainaloista ja kumpi jaloista.

Ahti Karjalainen toimi Kekkosen aikaan pääministerinä kahdessa eri hallituksessa ja lukuisissa muissa ministeritehtävissä.

Viinansietokyky oli ykkösedellytys menestykseen. Varsinkin Neuvostoliitossa juotettiin raakaa vodkaa.

- Kekkonen käytti alkoholia, mutta alkoholi käytti Karjalaista.

Konsensuksen kaipuu kahlitsee yhä keskustelua

Kuusi roimii romaanissaan huumorin keinoin valtaa, suomettumista sekä suomalaista keskustelukulttuuria. Kuusi sanoo, että hän haluaa esittää Quentin Tarantinon elokuvan Kunniattomat paskiaiset -tapaan pohdintoja historiastamme: entä jos olisikin käynyt toisin.

Poliittinen satiiri on merkki terveestä demokratiasta, mutta se melko harvinaista meillä, niin kirjallisuudessa kuin tv-ohjelmissakin. Hyvin tehtynä poliittiinen satiiri kolkuttelee sovinnaisuuden rajoja, puhuttaa, ärsyttää ja naurattaa.

Janne Kuusen mukaan suomalainen huumori on usein kytkyssä siihen, että meillä haetaan yhtä totuutta. Kuusi pohtii, että ranskalaisten, italialaisten tai brittien keskustelukulttuuri voi vaikuttaa suomalaisten silmään jopa tappelulta.

Mustavalkoisen 1970-luvun lisäksi 400 kekkosta kertoo myös omasta ajastamme. Kirja pohtii sitä, mistä voisi juontaa keskustelukulttuurimme kapeus sekä vahvan johtajan kaipuu.

Janne Kuusi sanoo, että Suomessa vallitsee yhä niin sanotun virallisen totuuden perinne. Jos virallisesta totuudesta ja konsensuksesta poikkeaa, kohtalo on ankara.

Kuusi pohtii konseksukseen pyrkimisen vaikutusta esimerkiksi Nato-keskustelussa:

- Kummallisen yksimieliseksi ryhtyi yhtäkkiä Suomen kansa. Julkinen keskustelu oli tyrmäävän yksituumaista.

Vastaisku äänikirjojen liukuhihnatuotannolle

Kirjassa presidentti K, ennustaa, että tulevaisuudessa tuotetaan paljon roinaa ja halvalla. Nykypäivänä tämä pätee myös äänikirjojen tekemiseen, Kuusi manaa.

- Kun pääasia on nopeus ja halpuus, tarkoittaa se usein hemmetin huonoa laatua.

- Olen kuullut näytelijöiden kertovan, että joskus äänikirjan lukija ei ole nähnyt studiossa eteensä saamaa tekstiä lainkaan aiemmin. Mene tuonne ja lue!

Kuusen äänikirjan lukijoina on kolme näyttelijää: Ilkka Heiskanen, Jone Takamäki, Pihla Penttinen. Niin sanotut cameo-roolit tekee Kuusi itse.

Muusikko ja kirjan kustannustoimittaja Vesa Anttonen on toteuttanut valtaosan musiikista ja äänimaisemasta, ja myös sovittanut tekstin äänikirjahybridiksi yhdessä kirjailijan kanssa.

Äänikirja kulkee kuunnelman rajamaastossa olematta kuitenkaan kuunnelma, Janne Kuusi kertoo uudenlaisesta äänikirjasta.

- Melkein kaikki äänikirjat ovat niin sanotusti vain läpiluettuja. Usean näyttelijän käyttö ja äänimaisemointi on paljon liukuhihnatuotantoa kalliimpaa. 400 kekkosta on hybridi kuunnelman ja äänikirjan välillä.

Elokuvaohjaajanakin äänimaisemaa rakastanut Janne Kuusi sanoo, että uudenlainen äänikirja on tehty bulkkituotantomaailmaan liian huolellisesti.

- Alan isot toimijat eivät pidä tällaisesta. Takana on luultavasti pelko siitä, että yleisö tulee vaatimaan tällaista. Onhan tällainen toki paljon kalliimpaa kuin läpiluettu liukuhihnatuotanto.

Janne Kuusen kirja 400 kekkosta julkaistaan syyskesällä.

Kuuntele kirjailijan mietteitä Ylen haastattelussa:

Voit keskustella aiheesta 15.8. kello 23:een saakka.