Ilta Sanoma

Matti Mattsson ui 200 metrin rintauinnin finaalissa pitkän radan EM-kisoissa Roomassa.

Matti Mattsson kuvattuna EM-kisoissa.

Matti Mattsson kuvattuna EM-kisoissa. Kuva: Lehtikuva via STT-Lehtikuva

Suomalainen Matti Mattsson on voittanut 200 metrin rintauinnin hopeaa pitkän radan EM-kisoissa Roomassa.

Mattsonin aika finaalissa oli 2.09,40. Kilpailun voitti Britannian James Wilby ja pronssille ui isäntämaa Italian Luca Pizzini.

Mattsson aloitti kilpailun maltillisesti mutta kohensi vauhtiaan ja johti kilpailua aivan viime metreille asti. Lopulta Wilby pusersi ohi.

- Ihan ok. Vähän lopussa lähti hyytymään ja veto pieneni. Eka satanen tuli aika paljon kovempaa kuin eilen, mikä oli tarkoituskin, mutta ihan loppuun saakka ei kestänyt. Hopeamitaliin täytyy olla tyytyväinen, mutta kyllä tämä pieni pettymys oli, Mattsson sanoi Ylen tv-haastattelussa.

Mattsson, 28, voitti saman matkan olympiapronssia viime kesänä Tokiossa. Vuonna 2013 hän kauhoi 200 metrin rintauinnin MM-pronssia.

Mattson valittiin Vuoden urheilijaksi tammikuussa 2022.

Uimaria valmentaa Eetu Karvonen.

Pitkän radan 200 metrin rintauinnin Suomen ennätys on Mattssonin Tokion olympialaisten finaaliaika 2.07,13.

Ilta Sanoma
dimanche 14 août 2022 23:10:00 Categories: Ilta Sanoma Uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.