Ilta Sanoma

Ravitsemusterapeutti suosittelee kaurapuuroa iltapalaksi erityisesti neljälle ryhmälle.

Asiantuntijan mukaan kaurapuurosta saa vielä asteen terveellisemmän, kun sen syö marjojen kera.

Asiantuntijan mukaan kaurapuurosta saa vielä asteen terveellisemmän, kun sen syö marjojen kera. Kuva: Jenni Gästgivar

Kauralla on monia terveyshyötyjä, joiden vuoksi sitä kannattaa syödä päivittäin.

- En kutsuisi sitä miksikään ihmeruoaksi, mutta kyllä kaura on viljojen parhaasta päästä, ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen sanoo.

Laatikainen kertoo, että kauralla on tutkitusti kolesterolia alentava vaikutus. Kohonnut kolesteroli nostaa muun muassa valtimotaudin, aivohalvauksen ja sydäninfarktin riskiä.

- Erityinen hyöty muihin viljoihin verrattuna on se, että kaurassa on beetaglukaanikuitua. Se estää kolesterolin imeytymistä melko hyvin.

Hyödyt näkyvät hänen mukaansa, kun syö aamupuuron lisäksi myös iltapuuron, tai syö puuron lisäksi kahdesta kolmeen viipaletta täysjyväkauraleipää päivittäin.

Kaura saattaa Laatikaisen mukaan myös tiputtaa hieman verensokeria etenkin kakkostyypin diabeetikoilla.

- Kaura on ravitsemuksellisesti oikeastaan parempi kuin mikään muu vilja. Sen ravintokoostumus ei ole yltiöpäinen, mutta esimerkiksi proteiinin osalta se on parempi kuin rukiissa, vehnässä tai ohrassa.

Lisäksi kaura sisältää suojaravintoaineita, kuten magnesiumia, sinkkiä ja seleeniä.

- Kaura sopii myös herkkävatsaisille melko hyvin. Siinä on vähemmän fodmap-yhdisteitä, eli kaasua aiheuttavia yhdisteitä, kuin muissa viljoissa. Puhdas kaura sopii myös keliaakikoille, sillä se on gluteenitonta.

Pelkkä kaurapuuro pitää harvalla nälkää. Joukkoon kannattaa lisätä myös muutakin, jotta annoksesta saa terveellisen ja maistuvan.

- Etenkin aamiaisella joukkoon kannattaa lisätä myös proteiinia, jotta annos pitää nälkää.

Hän neuvoo, että puuron sekaan sopii esimerkiksi raejuusto, rahka, vähärasvainen kreikkalainen jogurtti tai kananmunan valkuainen.

- Moni ei ole kokeillut kananmunaa puurossa. Ajatus voi tuntua jopa äklöttävältä, mutta puuroannokseen voi hyvin lisätä vajaan desin verran munanvalkuaista nälkää pitämään.

Proteiinia saa myös keittämällä puuron plusmaitoon, johon on lisätty proteiinia. Vegaani voi käyttää soijamaitoa, jossa on enemmän proteiinia, Laatikainen vinkkaa.

Proteiinin lisäksi Laatikainen vinkkaa lisäämään marjoja puurolautaselle. Jos marjoista ei tykkää, lautaselle voi lisätä myös pilkotun hedelmän tai käyttää kaupan hedelmäsoseita.

- Jos kolesterolin kanssa on ongelmia, puuroon voi vielä lisätä teelusikallisen kolesterolia alentavaa rasvavalmistetta voisilmäksi.

Myös pähkinät, maapähkinävoi ja siemenet sopivat puuroon, Laatikainen vinkkaa.

Sillä ei periaatteessa ole terveyden näkökulmasta merkitystä, missä muodossa täysjyväkauran nauttii. Laatikainen suosittelee kuitenkin vaihtamaan iltapalaleivät puuroon, jos painonhallinnan kanssa on ongelmia.

- Suomalaisilla on tapana syödä paljon leipää iltaisin. Sen vaihtaminen puuroon olisi monelle hyvä idea. En tiedä ketään, joka keittäisi vielä toisen puuroannoksen illalla, sen sijaan leivistä alkaa ralli, jossa tehdään lisää leipää.

Lisäksi hän huomauttaa, että leivän päälle valitut täytteet ovat monesti epäterveellisempiä kuin puuron lisukkeet.

- Leivälle saatetaan laittaa kovaa rasvaa sisältävää levitettä, metvurstia ja rasvaista juustoa. Puuroon puolestaan valitaan usein marjoja, jotka ovat terveellisempi valinta.

Ja kun puuroon lisää marjoja, saa vielä marjojenkin terveyshyödyt. Esimerkiksi mustaherukan on suomalaistutkimuksessa osoitettu vähentävän aterianjälkeistä verensokerin nousua, mistä voi olla hyötyä etenkin diabeetikoille. Marjoissa on lisäksi terveydelle edullisia vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua.

- Toki leipäkin voi olla terveellistä, jos valitsee sataprosenttisen kauraleivän ja päälle laittaa esimerkiksi hummusta ja lisäksi syö vielä vaikka mandariinin tai kiivin. Ei ole mitään tutkimustietoa siitä, että 100-prosenttinen kauraleipä olisi huonompi valinta kuin puuro.

Laatikainen löytää neljä ryhmää, joille hän suosittelee erityisesti puuroiltapalaa. Painonhallintatarkoituksen lisäksi puuroiltapalasta voivat hyötyä korkeasta kolesterolista kärsivät, herkkävatsaiset ja kakkostyypin diabeetikot.

Lähteinä myös: Terveyskirjasto, Fineli, Aivoliitto ja Sydänliitto.

Juttu on julkaistu alun perin Ilta-Sanomissa 24.11.2021.

Ilta Sanoma
dimanche 14 août 2022 22:30:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.