Sport Content

Bayern Münchenillä on iso vonkale kiikarissa Chelseasta

Sport Content - logo Sport Content 14.08.2022 00:44:45 Sport Content

Havertz siirtyi Bayer Leverkusenista vuonna 2020 Chelseaan peräti 80 miljoonan euron miehenä. Havertz on viimeistellyt Chelsealle 23 maalia 93 ottelussa, mutta odotukset ovat olleet korkeammalla.

Havertz oli mukana Chelsean avauskokoonpanossa Valioliiga-kauden korkanneessa ottelussa Evertonia vastaan. Päävalmentaja Thomas Tuchel veti hänet vaihtoon ottelun 75. minuutilla. Pahat kielet kertovat, että Havertzin tilanne on käymässä tukalaksi Tuchelin suunnitelmissa.

Sport1 uutisoi, että Bayern München saattaa nyt yrittää käyttää tilaisuuden hyväkseen. FC Bayern on ollut jo pitempään Havertzin kintereillä.

Lähteen mukaan Bayern oli kaavaillut kesällä nimenomaan Havertzista puolalaisen maalitykki Robert Lewandowskin korvaajaa. Saksalaisjätti olisi halunnut Lewandowskin siirtyvän Chelseaan, josta Havertz olisi palannut vaihdossa Saksaan. Lewandowski päätyi kuitenkin odotetusti Barcelonaan.

Saksan maajoukkueessa 28 ottelua pelanneella Havertzilla, 23, on vajaat kolme vuotta sopimusta jäljellä. Transfermarktin mukaan Havertzin arvo on edelleen noin 70 miljoonaa euroa.

Jalkapallon Saksan Bundesliigan tulokset 13.8.

Bayer Leverkusen-Augsburg 1-2

RB Leipzig-Köln 2-2

Hoffenheim-Bochum 3-2

Hertha Berlin-Eintracht Frankfurt 1-1

Werder Bremen-Stuttgart 2-2

Schalke-Borussia Mönchengladbach 2-2

Lue myös: Nöyryytys! ManU nolattiin sensaatiomaisella tavalla

Lue myös: Ei hyvältä näytä, Teemu Pukki ja Norwich!

dimanche 14 août 2022 03:44:45 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.