Ruoka-avun tarve Suomessa on kaksinkertaistunut koronapandemian aikana. Jarmo Teräsheimon vetämä Operaatio Avoin Ovi on välttämätön, mutta monill" /> Ruoka-avun tarve Suomessa on kaksinkertaistunut koronapandemian aikana. Jarmo Teräsheimon vetämä Operaatio Avoin Ovi on välttämätön, mutta monill" />

YLE


Operaatio Avoin Ovi ry:n varaston ovi käy tiuhaan, kun lahjoituksena tulleet elintarvikkeet tuodaan sisään ja niistä koottuja lähetyksiä viedään jaettavaksi. Suomessa arviolta tällä hetkellä jo lähes kymmenen prosenttia kotitalouksista kärsii toimeentulovaikeuksista. Ruoka-avun piirissä on arvion mukaan yli 300 000 ihmistä.

Toiminnanjohtaja Jarmo Teräsheimon mukaan Operaatio Avoin Ovi -yhdistyksen kautta kulkee 50 000 - 60 000 kiloa elintarvikkeita joka kuukausi. Määrä on häkellyttävä, kun kyse on lahjoituksista, jotka jaellaan vapaaehtoisvoimin. Eikä yhdistys suinkaan ole edes ainoa toimija Suomessa.

Yhdistyksen toiminnalla on vahva hengellinen pohja. Avoin Ovi välittää elintarviketeollisuuden lahjoittamat ruokaerät seurakunnille ja paikallisille yhdistyksille, jotka jakavat avun eteenpäin. Tällä hetkellä yhdistys toimittaa ruokaa laajalle alueelle Etelä-Suomesta Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon saakka.

Teräsheimon arvion mukaan Operaatio Avoimen Oven ruoka-avulla autetaan 20 000 - 25 000 apua tarvitsevaa joka kuukausi.

Myyntityön konkari ryhtyi auttajaksi

Ruoka-avun järjestäminen on ollut Jarmo Teräsheimolle arkea jo parinkymmenen vuoden ajan. Aiemmin hän oli erilaisissa myyntitöissä.

- Möin esimerkiksi kahvia, jonka avulla autettiin Etiopian nälänhädästä kärsiviä. Kun Lidl tuli Suomeen vuonna 2002, sain sieltä ensimmäiset lahjoitukset. Kuskasin niitä pienen Opelin takapenkillä, hän muistelee.

1990-luvun laman jälkeen Suomessa oli paljon pitkäaikaistyöttömiä, jotka tarvitsivat apua. Toiminta kasvoi vähitellen.

- Kaupat ja elintarvikevalmistajat ottivat yhteyttä ja huomasin, että ruoanjakelua täytyy organisoida. Operaatio Avoin Ovi toimii eräänlaisena tukkuna. Noudamme lahjoitukset ja jaamme ne paikallisille tahoille. He puolestaan jakavat ne tarvitseville ruokakasseina, selvittää Teräsheimo.

Yhdistyksellä on ollut muutakin toimintaa. Ennen korona-aikaa se järjesti kuukausittaisia soppajuhlia ja vähävaraisten jouluateriatilaisuuden Lahdessa. Teräsheimo kertoo, että Operaatio Avoin Ovi tukee myös Lahden seudulle tulleita ukrainalaisia pakolaisia.

Tuhansien torttujen mies

Matkan varrella on ollut monenlaisia pettymyksiä ja onnenpotkuja. Jarmo Teräsheimo muistelee mielellään sitä, kun tuttava tarjosi hänelle joulutorttuja.

- Tuttava kertoi, että hänellä on pieni torttuongelma, ja pitäisi saada menemään 15 lavallista pakastettuja joulutorttuja. Jokaisella lavalla oli 400 torttua. Sanoin, että kyllä meille kelpaa. Sitten meillä oli 6 000 torttua jaettavaksi, naureskelee Teräsheimo.

Yhdistyksen toiminta on kehittynyt huomattavasti vuosien varrella. Kylmätuotteille on tietysti oltava kylmätilat ja pakastimet. Tilojen tulee olla asianmukaiset ja kuljetuskalustoakin tarvitaan.

- Tilojen löytäminen on ollut suuri haaste, koska meillä ei ole varaa vuokrata niitä parhailta paikoilta. Olemme onneksi saaneet paljon apua. Nyt meillä on asianmukaiset tilat, joissa on hyvä työskennellä, kertoo Teräsheimo.

Ruoka-avun järjestelyä Operaatio Avoin Ovi ry:n tiloissa.
Vapaaehtoiset kokoamassa ruoka-apulähetystä.Mikko Tuomikoski / Yle

Talous on aina tiukalla

Voittoa tavoittelemattoman hyväntekeväisyysyhdistyksen pyörittäminen ei ole helppoa, sillä toiminta rahoitetaan kannatusmaksuilla ja pakolliset kulut on pakko kattaa. Toimitilojen kulut, kuten vuokra, lämmitys ja sähkö vievät tuhansia. Myös vakuutukset on hoidettava.

- Eli rahaa menee koko ajan. Jouduin ensimmäisen kerran laittamaan yhteistyötahoille sähköpostiviestin, että nyt tarvitaan apua, jotta saadaan kulut katettua kannatusmaksuilla, kertoo Jarmo Teräsheimo.

Hän ei silti ole huolissaan toiminnan jatkumisesta.

- Todennäköisesti ruoka-avun tarve kasvaa, kun hinnat nousevat ja kaiken muun ohella myös asumiskulut kasvavat. Onneksi lahjoituksia tulee koko ajan. Kyllä tästä selvitään, vakuuttaa Teräsheimo.

Lue myös:

Ruoka-avun määrä kasvaa, mutta järjestöille tarjottavan hävikkiruoan määrä vähenee Tampereella - diakoniajohtaja: "Meitä huolettaa tuleva syksy"

samedi 13 août 2022 15:00:00 Categories: YLE ruoka-apu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.