Ilta Sanoma

Michael Monroe ja Lenni-Kalle Taipale julkaisivat somessaan yhteiskuvan Loirin kanssa lokakuussa 2021.

Vesa-Matti Loiri loukkaantui viime syksynä.

Vesa-Matti Loiri loukkaantui viime syksynä. Kuva: Kansalainen Turhapuro -dokumentti

Keskiviikkona 77 vuoden iässä menehtyneen Vesa-Matti Loirin tekemiset kiinnostivat poikkeuksellisen paljon Suomen kansaa. Sankat ihmismassat toivoivat rakastetulle taiteilijalegendalle mahdollisimman pitkää ikää, ja viime vuosina monien huomio olikin erityisesti hänen terveydessään.

Lokakuun lopussa 2021 sosiaalisessa mediassa kohistiin, kun tunnetut muusikot Michael Monroe ja Lenni-Kalle Taipale julkaisivat omilla Instagram-tileillään kuvan, jossa he poseerasivat yhdessä Loirin kanssa.

Kuvissa Loirilla näkyi kantoside vasemmassa kädessään. Monet Monroen ja Taipaleen someseuraajista halusivat kuumeisesti tietää, miksi legendan käsi oli yhtäkkiä paketissa, mutta kumpikaan muusikoista ei viitannut kirjoituksissaan tähän vammaan.

Nyt Ilta-Sanomat kertoo, mitä suomalaisen viihdetaivaan ainutlaatuiselle tähdelle oli oikein tapahtunut.

IS:n sisäpiiristä saamien tietojen mukaan Loirille sattui aiemmin syksyllä kotonaan harmillinen loukkaantuminen. Loiri oli liukastunut kotonaan, ja maahan kaatuessaan hänen käteensä tuli sen verran pahoja vammoja, että ne vaativat myöhemmin leikkaushoitoa. Operaatio onnistui hyvin, vaikka taiteilija vietti sen jälkeen sairaalassa hieman tavanomaista pitempään.

-?Oman kertomansa mukaan Vesku tunsi itsensä hyvävoimaiseksi ennen leikkausta, ja myös vielä jonkin aikaa sen jälkeen, Loirin lähipiiristä kerrotaan IS:lle.

Leikkauksen avulla Loiri sai kätensä toimintakuntoon, mutta marraskuussa iskivät uudet ongelmat. Tuolloin hän alkoi tuntea itsensä huonovointiseksi.

Joulukuussa kivut yltyivät voimakkaasti ja nopeasti, ja tammikuun alussa hänen tuskansa oli jo sietämätöntä. Siinä vaiheessa Legenda jalkautui viimein lääkäriin tutkimuksiin, joissa selvisi, että hän sairasti kahta eri syöpää - toinen löytyi ruokatorvesta, toinen maksasta.

Vesa-Matti Loirille kävi ikävä tapaturma syksyllä 2021.

Vesa-Matti Loirille kävi ikävä tapaturma syksyllä 2021. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Jo ennen syksyn käsileikkausta Loirille oli tehty sairaalassa terveyden perustarkastuksia, koska hän sairasti diabetesta ja verenpainetautia. Niissä selvityksissä ei etsitä erikseen esimerkiksi syöpäpesäkkeitä, eikä mikään Loirin kohdalla vielä siinä vaiheessa viitannutkaan uusin sairauslöydöksiin.

Mutta entä jos syöpäpesäkkeet olisivatkin sattumalta paljastuneet jo syksyllä? Olisiko Loiri voinut selvitä sairauksistaan?

IS soitti kahdelle kokeneelle asiantuntijalääkärille ja kysyi heidän näkemystään. Kokenut anestesialääkäri Hannu Kokki on ollut aikanaan mukana laatimassa Käypä-hoitosuositusta nimeltään "Leikkausta edeltävä arvio".

-?Kun potilas on tulossa käsileikkaukseen, ei ole perusteltua tehdä mitään sellaisia tutkimuksia, jotka olisivat voineet johdattaa ajatuksia mahdollisen syövän jäljille, Kokki linjaa.

Sekä maksa- että ruokatorvisyövän ennuste on suhteellisen huono, ja kumpikin on vaikea havaita jo yksinään. Ennusteeseen ei vaikuta, vaikka asiasta saisi kiinni varhain eli syöpä havaittaisiin ajoissa.

-?Yhdistelmänä nämä kaksi syöpää ovat ennusteeltaan varsin murheellinen pari, ja näin ollen uskallan sanoa, ettei Loirinkaan kohdalla olisi ollut enää mitään tehtävissä, vaikka syövät olisi havaittu syksyllä 2021, Kokki sanoo.

Vesa-Matti Loiri menehtyi 10. elokuuta.

Vesa-Matti Loiri menehtyi 10. elokuuta. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Lokakuun lopussa Loiri oli ollut musisoimassa pianisti Lenni-Kalle Taipaleen ja rokkitähti Michael Monroen kanssa, kun nämä olivat otattaneet yhteiskuvan hänen kanssaan. Tuolloin Taipale kirjoitti tilillään:

-?Vesku ja Michael, kaksi rakasta ystävää ja muusikkoa. Molempien kanssa jo pari vuosikymmentä tunnettu. Veskun kanssa lukemattomia keikkoja ja ihania hetkiä vuodesta 2003 viettänyt erilaisissa elämänvaiheissa ja kiva oli naureskella vanhoille muistoille ja kuultiin Kalle Torniaisesta kans hauska tarina Veskulta, Lenni-Kalle kirjoitti Instagram-kuvansa yhteydessä.

-?Michaelin kanssa ollaan 98 jo musisoitu keikalla mutta The Voice Of Finland toi meidät lähemmiksi ystäviksi ja nauru raikaa aina kun kohdataan. Tänään päästiin kolmistaan improvisoimaan kameroille, lopputulos ilmestyy myöhemmin. Ihania hetkiä, todella ihania. Olen ylpeä että saan tehdä tätä duunia.

Yli 70 elokuvassa näytellyt, Eino Leinon runojen persoonallisista tulkinnoistaan kuuluisa Loiri menehtyi keskiviikkona helsinkiläisessä sairaalassa, jonne hänet oli siirretty kotihoidosta heinäkuussa. Sitä ennen monet tunnetut kasvot vierailivat Loirin kotona menneitä muistelemassa, kuten esimerkiksi juuri Monroe.

Ilta Sanoma
samedi 13 août 2022 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.