Ilta Sanoma

Paketin avulla pyritään vähentämään merkittävästi kasvihuonepäästöjä.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kuvattuna heinäkuun lopulla.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kuvattuna heinäkuun lopulla. Kuva: ELIZABETH FRANTZ / Reuters

Yhdysvaltain edustajainhuone on hyväksynyt presidentti Joe Bidenin ajaman historiallisen ilmasto- ja terveyspaketin. Paketin hyväksymisen puolesta äänesti 220 edustajaa ja 207 vastusti sitä. Lisäksi uutiskanava CNN:n mukaan neljä republikaaniedustajaa pidättäytyi äänestämästä.

Biden kiitteli pian äänestyksen jälkeen paketin hyväksymistä. Paketti sisältää muun muassa 370 miljardin dollarin investoinnit, joiden avulla on tarkoitus vähentää kasvihuonekaasupäästöjä noin 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Bidenin on tarkoitus allekirjoittaa lakiesitys ensi viikolla.

Ilmasto- ja terveyspaketti kohtasi aiemmin suuria vaikeuksia senaatissa, kun Länsi-Virginian demokraattisenaattori Joe Manchin ei ensin aikonut äänestää paketin puolesta. Lopulta senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer onnistui taivuttelemaan Manchinin äänestämään paketin puolesta. Näin äänestystulos oli 50-50, jolloin paketti hyväksyttiin varapresidentti Kamala Harrisin äänellä.

Senaatin äänestyksen jälkeen paketti tuli vielä edustajainhuoneen käsittelyyn. Sen hyväksyntä oli selkeä voitto presidentti Bidenille vain kolme kuukautta ennen marraskuussa pidettäviä välivaaleja. Demokraattien on ennustettu menettävän asemiaan kongressissa välivaalien myötä, jolloin Bidenin mahdollisuudet viedä lakialoitteita täytäntöön vaikeutuvat merkittävästi.

Ilta Sanoma
samedi 13 août 2022 07:12:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.