Sport Content

Suomalaisgolfarilla tulikuuma startti Finnish Openissa

Sport Content - logo Sport Content 13.08.2022 00:44:45 Sport Content

Kilpailun kärjessä jatkaa yhdellä kädellä puttaava Ruotsin Johannes Axell. Hän on tuloksessa -3.

Aamu valkeni Alastarolla hieman utuisena, mutta päivän mittaan pilvet kaikkosivat kentän päältä ja aurinko pääsi paistamaan täydeltä terältä. Täydellisestä säästä huolimatta tulostaso pysyi varsin maltillisena, eikä mitään birdie-juhlia nähty koko päivänä.

Parhaiten suomalaisista pelannut Tuohimaa kiersi kentän 70 lyönnillä. Varsinkin kierroksen alku oli huima, kun Pickala Golfia edustava Tuohimaa teki kolmelle ensimmäiselle reiälle birdiet.

- Sain hyvän startin päivään, ja löin palloa oikeisiin paikkoihin, Tuohimaa kertoi kuumasta startistaan.

Kierroksen edetessä Tuohimaakin kohtasi pieniä vastoinkäymisiä, mutta hän selvisi niistä kuivin jaloin.

- Pari kertaa oltiin vaikeuksissa, mutta selvittiin bogeilla. Se on tällä kentällä tärkeää. Loppua kohti alkoi vähän väsymyskin vaikuttaa, mutta hyvin grindasin.

Lauantaina kentällä nähdään 46 pelaajaa taistelemassa 50 000 euron palkintorahoista.

Lähde: Golfliiton tiedote

samedi 13 août 2022 03:44:45 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.