MTV

Venäläismörssäri ylsi Helsingissä huippusaavutukseen - nyt tuli dopinguutinen

MTV - logo MTV 12.08.2022 19:14:52 Tuomas Hämäläinen
Irina Tarasova työnsi Helsingissä 2012 EM-hopealle, mutta kyseinenkin saavutus mitätöidään.

Irina Tarasova menettää Helsingissä vuonna 2012 saavuttamansa kuulantyönnön EM-hopean. Jälkitarkastuksissa kiinni jäänyt venäläinen on saanut kahden vuoden kilpailukiellon, kertoo uutistoimisto Tass.

Tarasova oli työntänyt Helsingissä vuonna 2012 EM-hopeaa 18,91 metrin kaarella, mutta hänen tuloksensa mitätöidään jälkikäteen. Tarasova on jäänyt jälkitarkastuksissa kiinni "kielletyn aineen ja/tai metodin käytöstä".

Urheilun etiikkaa valvova elin AIU ilmoitti perjantaina 35-vuotiaan Tarasovan saaneen kahden vuoden kilpailukiellon. Hänen tuloksensa aikaväliltä 4.7.2012-12.7.2016 mitätöidään.

Tarasova menettää EM-hopean lisäksi muun muassa viimeisimmän kolmesta universiadivoitostaan, vuonna 2013 saavuttamansa mestaruuden.

Tarasova vaikuttaa lopettaneen kilpailemisen jo jokunen vuosi sitten, sillä hänen viimeisimmät tuloksensa Kansainvälisen yleisurheiluliiton tietokannassa ovat vuodelta 2018.

vendredi 12 août 2022 22:14:52 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.