Ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari katsoo, että Helsinki-Vantaan lentokentältä Porvoon kautta Kouvolaan kulkevalle Itäradalle ei ole enää per" /> Ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari katsoo, että Helsinki-Vantaan lentokentältä Porvoon kautta Kouvolaan kulkevalle Itäradalle ei ole enää per" />

YLE


Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen pitää ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin (sd.) ulostuloa Itärata-hankkeen kuoppaamisesta pöyristyttävänä.

- Vaikutti siltä, että hyvin Lahti-keskeisesti yritetään Skinnarin toimesta vaikuttaa ja unohtaa se tosiasia, että saavutettavuutta tulee itäiseen Suomeen parantaa, Sikanen sanoo.

Skinnari katsoo, että Helsinki-Vantaan lentokentältä Porvoon kautta Kouvolaan kulkevalle miljardihankkeelle ei ole enää perusteita Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen.

Raideyhteyksien parantamistarve korostunut entisestään

Maakuntajohtaja Satu Sikanen hämmästelee ministerin näkökantaa.

Sikasen mukaan itäisen Suomen raideyhteyksien parantamistarve korostuu entistä enemmän nyt, kun esimerkiksi liikenne Saimaan kanavalla on tyrehtynyt Venäjän toiminnan takia.

Tavaraliikennettä on siirtynyt ja siirtymässä kanavalta maanteille, mutta painetta on myös rataverkolla.

- Tarvehan on saada kehitettyä vähäpäästöistä liikennettä ja raideliikenne on ykkösvaihtoehto. Raideyhteydet ovat olleet jo nyt todella kuormittuneet Etelä-Karjalan kohdalla.

Itäradan lisäksi parannuksia Karjalan radalle

Pullonkaula on Luumäen ja Joutsenon välinen rataosuus, johon maakunta on jo pitkään ajanut kaksoisraidetta. Maakuntaliitto toivoo ylipäätään Karjalan radalle parannuksia Joensuuhun saakka.

- Nämä toimet on tehtävä 2020-luvulla. Uusi nopea Itärata on pidemmän aikavälin hanke, jonka suunnittelu vie itsessään vuosia.

Eli ensin Karjalan rata kuntoon, sen jälkeen tulee luontevasti nopea Itärata.

- Saavutettavuus on yksi keskeinen alueen elinvoimatekijä. On selvää, että itäistä Suomea ei voi jättää ilman kehittämistoimia. Nopea itärata tuo itäistä Suomea lähemmäs pääkaupunkiseutua, satamia ja isompia markkinoita, Sikanen sanoo.

Ulkomaankauppaministerin avaus herätti tyrmistystä muuallakin itäisessä Suomessa.

Lue lisää: Ulkomaankauppaministeri Skinnarin halu hylätä Itärata tyrmistyttää Itä-Suomea - "Hämmentävä avaus", sanoo liikennevaliokunnan puheenjohtaja

Valtiovarainministeri Annika Saarikko: Saimaan kanavan parantamiseen suunnitellut rahat suunnattava muuhun Itä-Suomen kehittämiseen

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.

vendredi 12 août 2022 21:16:16 Categories: YLE rautatieliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.