Yle Helsingin toimitus jalkautuu Tallinnaan yhden viikon ajaksi 15.-19.8.2022. Toimitus tekee Virosta viikon aikana suoria radio- ja tv-lähetyksi" /> Yle Helsingin toimitus jalkautuu Tallinnaan yhden viikon ajaksi 15.-19.8.2022. Toimitus tekee Virosta viikon aikana suoria radio- ja tv-lähetyksi" />

YLE


Viro ja Tallinna, jota tuttavallisesti joskus Etelä-Helsingiksikin kutsutaan, on tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle jollain tavalla. Tuhansia ihmisiä matkustaa päivittäin pääkaupunkiemme välillä yksin, kaksin ja porukalla töihin tai vapaa-aikaa viettämään ja lomailemaan.

Ylen tv- ja radiosisällöt ovat näkyneet ja kuuluneet vuosikymmeniä Virossa, ja Tallinnassa on tälläkin hetkellä paljon Yle Helsingin radiolähetysten vakiokuuntelijoita.

- On myös tärkeää peilata ihmisten arjen kautta asioita ja tehdä niitä tutuksi. Kysymyksiä ja ideoita on tullut ennakkoon todella paljon, se kertoo paljon tarpeesta. Yle Helsinki haluaa näkyä ja kuulua sisältöjen kautta mahdollisimman monelle, toteaa toimituksen päällikkö Karri Lehtiö.

Tallinnan, toisen eurooppalaisen pääkaupungin, läheisyys on Helsingille ja Uudellemaalle merkittävä. Viro ja virolaiset vaikuttavat työvoiman liikkuvuuteen, talouteen, turismiin ja ihmisten arkielämään Suomessa tiiviisti. Virolaiset itse ovat näkyvä ja iso osa Helsinkiä ja muuta pääkaupunkiseutua, vastaavasti Tallinna on suomalaisten suosituin matkakohde.

Sukellus virolaiseen arkeen uutisten kautta

Vaikka monet mieltävät suomalaiset ja virolaiset sukulaiskansoiksi niin monet arkiset rutiinit, tavat ja mielipiteet eroavat toisistaan.

Yle Helsinki haluaakin Tallinnan viikon aikana kertoa ihmisten arjesta uutismaiseen tapaan. Aiheenamme ovat muun muassa matkailu ja sen merkitykset, liikenne, sodan vaikutukset arkeen ja hintoihin, Nato-asiat, kulttuuri, ajankohtaiset ilmiöt, mielenkiintoiset ihmiset, päätöksentekijät ja kaupunkisuunnittelu.

- Haluamme olla siellä missä ihmiset ovat. Olemme tämän vuoden aikana tehneet lähetyksiä muun muassa Santahaminan varuskunnasta ja Helsingin Kisahallista. Nyt on aika jalkautua Tallinnaan. Työvoima liikkuu jatkuvasti laivareittiä, ihmiset matkailevat Tallinnassa erittäin paljon ja vaikkapa pääkaupungin arkeen liittyvät teemat koskevat usein meitäkin, sanoo Lehtiö.

Yle Helsingin radiostudio sijaitsee alkuviikon vanhankaupunginmuurin Neitsitornissa ja loppuviikon Telliskiven Loomelinnakissa.

Yle Helsingin suorat radiolähetykset Tallinnasta 15.-19.8. joka aamu kello 6-10 ja iltapäivisin kello 14-18 (ke 14-17) tutulla taajuudella, pk-seudulla ja Tallinnassa 94,0 MHz ja mobiilisti koko maailmassa yle.fi/radiosuomi.

TV:ssä Tallinnan sisältöjä näkyy arkisin Uutis-Suomi -lähetyksissä TV1:llä klo 18.21-18.29.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 13.8.2022 kello 23:een saakka.

vendredi 12 août 2022 18:54:07 Categories: Tallinna YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.