Sport Content

Valtteri Bottaksen pomo nosti kaksi F1-kuljettajaa ylitse muiden - "Muut olisivat taputtaneet itseään olalle"

Sport Content - logo Sport Content 12.08.2022 15:59:45 Sport Content

F1-sarjaa ajavan Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur puhui sarjan nykykuljettajista. Hän nosti Ferrarin Charles Leclercin ja Mercedeksen Lewis Hamiltonin heistä parhaiksi, koska molemmilta löytyy rutkasti itsekritiikkiä.

Vasseur kertoi, että nämä kaksi kuljettajaa ovat ainoat, joilta löytyy runsaasti itsekritiikkiä. Vasseurin mukaan se erottaa heidät muista kuljettajista, joiden joukkoon Vasseur luki lausunnossaan myös hallitsevan maailmanestarin Max Verstappenin.

Vasseur nosti esiin Leclercin tämän kauden epäonnistumisten jälkeen nähdyt tunteenpurkaukset, joissa monacolainen ei ole säästänyt itseään kovalta kritiikiltä. Alfa-pomon vastaavaa käytöstä on nähty hänen lisäkseen vain seitsenkertaiselta maailmanmestarilta, Lewis Hamiltonilta.

- Leclerc ja Hamilton ovat ainoat kuljettajat, joilta olen nähnyt itsekritiikkiä jopa voiton hetkinä. Kaikki muut kuljettajat olisivat vain taputtaneet itseään olalle, mutta nämä kaksi haluavat ajaa aina vain paremmin. Heidän asennoitumisensa on hellittämätöntä, Vasseur sanoi GPBlog-sivuston mukaan.

Alfa Romeo on tällä hetkellä valmistajien MM-pisteissä sijalla 6. sen kuljettajien kerättyä kauden aikana 51 pistettä. Pisteistä 46 on ajanut kuljettajien MM-taulukossa sijalla 9. majaileva Valtteri Bottas.

Lue myös:

"Jos puhutaan puhtaasti vauhdista" - Lewis Hamilton nimesi kovimman kilpakumppaninsa F1-sarjassa

Lue myös:

vendredi 12 août 2022 18:59:45 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.