Ilta Sanoma

Tässä on herkullinen ohje, jossa pieni vaivannäkö todella kannattaa.

Mikko testasi ohjetta kiertoilmauunissa.

Mikko testasi ohjetta kiertoilmauunissa. Kuva: Mikko Sairanen/Maku on tärkein-blogi

Kotiuunissa voi olla joskus haastavaa saada perunoiden pintaan kunnon rapeutta. Olemme kertoneet aiemmin esimerkiksi lohkoperunoihin rapeutta tuovasta tekniikasta, jossa potut käytetään pienessä kylvyssä ennen paistamista.

Sitten on olemassa toinenkin keino, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta.

- Sain korvanappiini tiedon, että keitinveteen kannattaa laittaa hieman ruokasoodaa, ja tällöin perunoista tulee entistä rapeampia, suosittua Tiskivuoren emäntä -ruokablogia kirjoittava Heidi vinkkasi Instagramissa tällä viikolla.

Ohje koskee uunissa paahdettavien lyttyperunoiden valmistamista, Heidi kertoo.

Ruokasoodatekniikan on todennut toimivaksi myös Maku on tärkein -blogia kirjoittava Mikko Sairanen. Hän kertoo löytäneensä ohjeen ulkomaisesta ruokablogista. Tekniikka vaikuttaa perunoiden rakenteeseen.

- Salaisena aseena tässä ohjeessa on perunoiden keitinveteen lisättävä ruokasooda, joka rikkoo perunoiden pintaa. Tästä syystä perunat paistuvat erittäin rapeiksi kiertoilmauunissa, Mikko Sairanen kirjoittaa vuonna 2020 julkaisemassaan reseptissä.

- Tämä ohje oli kyllä toimiva, hän kertoo vielä Ilta-Sanomille.

Voi kuulostaa hieman työläältä, että perunat keitetään ennen uunissa paahtamista. Sairanen vakuuttaa, että vaivannäkö kuitenkin kannattaa. Hän suosittelee pottujen kylkeen vielä herkullista savupaprikamajoneesia.

Tämä on täydellinen viikonloppuherkku.

8 perunaa

1 rkl suolaa

1/2 tl ruokasoodaa

1/2 dl oliiviöljyä

3 valkosipulinkynttä

muutama rosmariininoksa

mustapippuria

suolaa

ruohosipulia

Kuori perunat ja lohko ne neljään osaan.

Laita vesi kiehumaan kattilaan ja lisää kiehuvaan veteen suola ja ruokasooda. Lisää perunat ja keitä kypsiksi.

Hienonna valkosipulinkynnet ja silppua rosmariini. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja kuullota siinä valkosipuli sekä rosmariini.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen kiertoilmatoiminnolla.

Kun perunat ovat kypsiä, kaada vesi pois ja kuivata perunoita hetki. Siirrä perunat kulhoon ja siivilöi niiden päälle oliiviöljy.

Laita siivilään jääneet valkosipuli ja rosmariini talteen. Lisää vielä suolaa ja mustapippuria perunoihin ja levitä ne uunipellille. Paista perunoita kiertoilmalla 225 asteessa noin 15-20 minuuttia kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Kääntele perunoita kesken paiston, jotta paistopinnasta tulee tasainen.

Siirrä valmiit perunat kulhoon ja kaada päälle kuullotettu valkosipuli ja rosmariini sekä silputtu ruohosipuli.

Nauti majoneesin kanssa.

1,5 dl majoneesia

1 tl savupaprikajauhetta

1 tl limen mehua

ripaus suolaa

mustapippuria

Sekoita savupaprikajauhe ja limemehu sekaisin majoneesin kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta majoneesi maustumaan jääkaappiin.

Nauti dippi perunalohkojen kanssa.

Resepti: Maku on tärkein

Jos haluaa testata toisenlaista rapeiden perunoiden ohjetta, Leenan ja Imanin resepti kannattaa ottaa talteen. Kerroimme ihanan rapeiden perunoiden ohjeesta huhtikuussa. Siinä keskeistä on käyttää jauhoisia perunoita ja runsaasti oliiviöljyä.

Perunoiden rakenteeseen voi vaikuttaa myös silloinkin, jos tekee tavallisia keitettyjä perunoita. Suola keitinvedessä vaikuttaa perunoiden rakenteeseen, sillä se se estää perunoiden hajoamista ja vetisyyttä.

Ilta Sanoma
vendredi 12 août 2022 17:48:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.