Ilta Sanoma

Hiihtoliiton entinen puheenjohtaja on MTV:n mukaan ehdolla avaintehtävään Jokereissa.

Jukka-Pekka Vuori on ehdolla Jokerien keulakuvaksi.

Jukka-Pekka Vuori on ehdolla Jokerien keulakuvaksi. Kuva: Lehtikuva

Hiihtoliiton entinen puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori on ehdolla jääkiekon Liigaan paluuta tavoittelevan Jokerien keulakuvaksi, kertoo MTV.

Vuori työskentelee nykyisin Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon johtajana. Helsingissä toimiva Tahto tunnettiin aiemmin Urheilumuseona.

Vuori toimi Hiihtoliiton puheenjohtajana vuodet 2013-2017. Tuona aikana Lahti isännöi MM-hiihtoja vuonna 2017.

Vuori on työskennellyt johtotehtävissä useissa yrityksissä, kuten yhteystieto- ja mediayhtiö Fonectassa, urheiluvaatevalmistaja Haltissa ja markkinointi- ja sisältöpalveluyhtiö Granossa.

Jokerien tulevaisuus on avoin. Seura jätti jääkiekkoliiga KHL:n viime kevättalvella Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Helsinkiläisseuralta jäivät pelaamatta kevään pudotuspelit, ja useat pelaajat vaihtoivat seuraa.

Jokerit tavoittelee paluuta Liigaan kaudeksi 2023-24. Jos seura haluaa toteuttaa aikeensa, Jokerien pitää jättää lisenssihakemus Liigaan lokakuun loppuun mennessä.

Toistaiseksi seura ei ole paljastanut uutta omistuspohjaansa, vaikka entinen Jokerien pelaaja, NHL-legenda Teemu Selänne lupaili Helsingissä heinäkuun alussa pelatussa Bermuda-tennisturnauksessa uutisia heinäkuun aikana. Selänne kertoi silloin olevansa mukana Jokerien omistajissa.

Liiga kertoi heinäkuussa, että Jokerien on katkaistava kaikki siteensä KHL-liigaan, jotta se voi pelata Liigassa. Jokerien omistaja Jari Kurri toimi myös KHL:n hallituksessa.

Ilta Sanoma
vendredi 12 août 2022 17:36:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.