Kaikkia epäiltyjä ei ole tavoitettu. Helsingin poliisi on tehnyt esitutkinnassa yhteistyötä eri EU-maiden poliisiviranomaisten kanssa." /> Kaikkia epäiltyjä ei ole tavoitettu. Helsingin poliisi on tehnyt esitutkinnassa yhteistyötä eri EU-maiden poliisiviranomaisten kanssa." />

YLE


Helsingin poliisilaitos tutkii epäiltyä törkeää petosta, jossa asianomistajalta saatiin erehdyttämällä haltuun neljä Rolex-merkkistä kelloa. Kellojen arvo on noin 440 000 euroa. Epäilty rikos tapahtui viime huhtikuussa.

Epäillyt olivat olleet yhteydessä asianomistajaan, joka välittää arvokelloja. Epäillyt ja asianomistaja sopivat tapaamisen helsinkiläiseen ravintolaan. Kaupat oli tarkoitus suorittaa bitcoin-siirtona.

- Rikoksesta epäillyt erehdyttivät asianomistajaa siten, että hän luuli saaneensa maksun ja luovutti kellot näille niin kutsutuille ostajille. Epäillyt hyödynsivät huijaamisessa virtuaalivaluuttojen lohkoketjuun liittyvää toiminnallisuutta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Haapala poliisin tiedotteessa.

Henkilöt olivat tehneet kaupat yhdestä Rolex-kellosta saman myyjän kanssa maaliskuussa. Tuolloin maksu suoritettiin myös bitcoineina, ja kaupat sujuivat sovitusti.

Kaksi kelloa löytyi, lisäksi takavarikoitiin virtuaalivaluuttaa

Poliisi otti kaksi rikoksesta epäiltyä henkilöä kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalta 8. huhtikuuta. Epäillyt ovat olleet vangittuina esitutkinnan ajan. Esitutkinta on kuitenkin edelleen kesken, koska kaikkia epäiltyjä ei ole tavoitettu.

Poliisi onnistui takavarikoimaan kaksi rikoksella vietyä kelloa ja palauttamaan ne asianomistajalle. Esitutkinnassa saatiin myös takavarikoitua rikoshyötyä kahtena eri virtuaalivaluuttana yhteensä noin 136 000 euron arvosta.

- Haluamme muistuttaa, että kaikessa kaupanteossa osapuolten kannattaa varmistaa, että maksu on tullut perille. Samoin ostajan on syytä tarkistaa ostettavan tuotteen ominaisuudet. Mitä arvokkaammasta omaisuudesta on kyse, sitä huolellisemmin osapuolten on varmistuttava siitä, että sopimusta noudatetaan, tutkinnanjohtaja Haapala toteaa.

Helsingin poliisi teki esitutkinnassa yhteistyötä muiden poliisiyksiköiden ja eri EU-maiden poliisiviranomaisten kanssa.

Esitutkinta on siirtynyt syyteharkintaan kahden vangitun epäillyn osalta.

vendredi 12 août 2022 16:57:48 Categories: YLE rikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.