Ilta Sanoma

Munuaissairauksien arvioidaan lisääntyvän Suomessa merkittävästi.

Kun munuaisten vaurioituminen huomataan varhain, taudin etenemiseen on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa.

Kun munuaisten vaurioituminen huomataan varhain, taudin etenemiseen on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa. Kuva: Colourbox

MUNUAISSAIRAUTEEN sairastuneiden ja hoitoa tarvitsevien määrän ennustetaan nousevan seuraavina vuosina merkittävästi, kertoo Munuais- ja maksaliitto.

Taustalla on muun muassa tyypin 2 diabeteksen lisääntyminen ja väestön ikääntyminen.

Tällä hetkellä suomalaisista sairastaa munuaistautia eli munuaisten vajaatoimintaa noin 10 prosenttia väestöstä. Puolella se on lievää ja puolella vähintään keskivaikeaa.

Kun munuaiset toimivat normaalisti, ne suodattavat verta ja poistavat kuona-aineita kehosta.

Jos munuaiset jostakin syystä vaurioituvat, ne eivät enää hoida tehtäviään.

-?Munuaistaudissa on tyypillistä, etteivät kuona-aineet enää poistu normaalisti, ja veren kuona-ainetasot nousevat, kertoi aiemmassa jutussamme nefrologian professori Patrik Finne.

Lisäksi munuaisten tehtävä on myös huolehtia siitä, ettei verta suodatettaessa poisteta hyödyllisiä aineita verestä virtsaan.

-?Toinen munuaisvaurion merkki voi olla se, että virtsaan valuu proteiinia, vaikka näin ei suurissa määrin pitäisi tapahtua.

Professori kertoi, että nämä kaksi munuaistaudin ilmenemismuotoa voivat esiintyä myös samaan aikaan.

Munuaisvaurio syntyy usein vaivihkaa, sillä lievä vajaatoiminta ei aiheuta yleensä oireita.

Munuaisvaurio syntyy usein vaivihkaa, sillä lievä vajaatoiminta ei aiheuta yleensä oireita. Kuva: Colourbox

Munuaisvaurio syntyy usein vaivihkaa, sillä lievä vajaatoiminta ei aiheuta yleensä oireita.

Munuaisten vajaatoiminta jaetaan viiteen eri luokkaan vaikeutensa perusteella.

Lievimmässä ensimmäisen asteen muodossa munuaissuodatus on vielä normaalia: kuona-aineita ei kerry vereen, mutta proteiinia valuu virtsaan.

-?Tätä ei pienissä määrin huomaa mitenkään. Jos proteiinia valuu suuria määriä, sen voi huomata vaahtona wc-pöntössä virtsaamisen jälkeen, Finne kertoi.

Ensimmäisen ja toisen asteen munuaisten vajaatoiminta luokitellaan lieväksi.

Aste 3 tarkoittaa keskivaikeaa munuaisvauriota, ja tällä tasolla on jo selvä merkitys terveyteen. Keskivaikeassa munuaistaudissa on selvä riski, että se etenee edelleen dialyysihoitoa vaativaksi ja myös esimerkiksi riski sydänkohtauksen saamiseen on suurentunut.

Oireita ilmaantuu tyypillisesti vasta sairauden loppuvaiheessa, kun munuaistauti etenee vaikea-asteiseksi.

Oireita voivat olla:

Turvotukset jaloissa

Jalkakrampit

Väsymys

Vaikeaa ihon kutina

Ruokahaluttomuus

Pahoinvointi

Myös sydäninfarkti voi olla ensimmäinen oire

Munuaistaudin riski on muita suurempi niillä, jotka sairastavat tyypin 2 diabetesta tai verenpainetautia.

Munuaissairauden toteaminen ajoissa on tärkeää, muistuttaa Munuais- ja maksaliitto.

Kun munuaisten vaurioituminen huomataan varhain, taudin etenemiseen on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa. Munuaisten vajaatoiminnan etenemistä voidaan hidastaa lääke- ja ravitsemushoidolla sekä elintavoilla.

Vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa hoidetaan dialyysihoidolla tai munuaisensiirrolla.

Professori Patrik Finne neuvoi tarkistuttamaan munuaisten kunnon, jos sairastaa tyypin 2 diabetesta tai sydän- ja verisuonitautia, on merkittävästi ylipainoinen tai jos suvussa on esiintynyt munuaissairauksia.

-?Asian tarkistaminen on hyvin yksinkertaista: tarvitaan yksi veri- ja yksi virtsakoe. Jos näiden tulokset ovat normaalit, voidaan suurella varmuudella sanoa, että munuaisissa ei ole vikaa - mutta jos toinen tuloksista on poikkeava, kyseessä on munuaisvaurio.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 23.3.2022.

1. Vähennä suolan käyttöä. Suomalaiset saavat liikaa suolaa. Matala suolan saanti suojaa kohonneelta verenpaineelta sekä sydän- ja verisuonisairauksilta.

2. Mittaa verenpainettasi. Koholla oleva verenpaine voi vaurioittaa munuaisiasi.

3. Lopeta tupakointi ja käytä alkoholia vain kohtuullisesti. Tupakointi vahingoittaa koko elimistöä, ja runsas alkoholin käyttö muun muassa nostaa painoa ja veren huonoja rasva-arvoja.

4. Jo pienikin painonpudotus auttaa. Ylipaino kuormittaa kehoa. Se lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, nostaa verenpainetta ja huonontaa veren rasva-arvoja.

5. Ole fyysisesti aktiivinen. Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suotuisasti verenpaineeseen ja laskee verensokeritasoa.

6. Lisää kasvisten, vihannesten, hedelmien ja marjojen syöntiä. Suosi terveellistä, runsaskuituista ruokaa sekä vältä kovia rasvoja. Terveellinen ruokavalio muun muassa laskee kohonnutta verenpainetta.

Lähde: Munuais- ja maksaliitto

Ilta Sanoma
vendredi 12 août 2022 14:57:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.