Helsingin telakan toimitusjohtajan Simo Rastaan mukaan 2 100 työpaikkaa tarjoavan jäänmurtajaprojektin kohtalo selvinnee jo lähikuukausina." /> Helsingin telakan toimitusjohtajan Simo Rastaan mukaan 2 100 työpaikkaa tarjoavan jäänmurtajaprojektin kohtalo selvinnee jo lähikuukausina." />

YLE


Helsingin telakka on hakenut vientilupaa venäläiselle kaivosyhtiölle Norilsk Nickelsille rakennettavalle uudelle jäänmurtajalle. Jäänmurtajan rakentamisen olisi määrä alkaa Hietalahden telakalla ensi vuonna.

Jo viime vuonna käynnistetty laivaprojekti pysäytettiin Venäjään kohdistuvien pakotesäännösten vuoksi.

Helsingin telakan toimitusjohtajan Simo Rastaan mukaan kysessä olisi jättimäinen laivahanke, joka toisi työtä telakalle ja alihankkijoille yhteensä 2 100 henkilötyövuotta.

- Alus olisi suurin ja tehokkain Suomessa rakennettu jäänmurtaja, Rastas sanoo.

Ministeriöllä on asiassa harkintavalta

Venäjää koskevien talouspakotteiden vuoksi murtajan luovuttaminen venäläiselle omistajalle vaatisi kuitenkin vientiluvan.

Ulkoministeriön vientivalvonnan yksikönpäällikkö Johanna Salovaara-Dean toteaa, että tällä hetkellä jäänmurtajien vienti Venäjälle on EU-pakotteiden vuoksi pääsääntöisesti kiellettyä.

Säännösten mukaan tästä voidaan kuitenkin poiketa tilanteissa, jossa kauppasopimus on tehty ennen 26.2.2022 ja yritys on hakenut vientilupaa ennen kuluvan vuoden toukokuuta. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sopimuksia, jotka on solmittu ennen pakotteiden voimaantuloa.

Salovaara-Deanin mukaan ministeriöllä on asiassa harkintavalta, mikäli edellämainittu ajanjaksovaatimus toteutuu. Vientilupien osalta vastuuministeriönä toimii siis ulkoministeriö.

Helsingin telakan toimitusjohtaja Simo Rastas kertoo, että telakka on hakenut alukselle vientilupaa ulkoministeriöltä.

- Olemme samalla esittäneet oman näkemyksemme asiassa. Asian käsittely ministeriössä on kesken, Rastas sanoo.

Rastaan mukaan telakalla on varauduttu siihen, että jättiprojektin kohtalo voi ratketa jo lähikuukausina.

Simo Rastas: "Helsingin telakalla ymmärretään pakotteiden merkitys oikein hyvin"

Ulkoministeriön mukaan sitä, missä ajassa päätös vientiluvasta on annettava, ei ole säädetty.

- Käsittelynopeus vaihtelee tapauskohtaisesti riippuen muun muassa tuotteesta ja suunnitellusta käytöstä, Salovaara-Dean selventää.

Ministerlön mukaan yleisellä tasolla vientilupapäätöksiin vaikuttavat muun muassa kohdemaa, tuote, tuotteen ominaisuudet, loppukäyttö ja loppukäyttäjä.

Helsingin Telakan toimitusjohtaja Simo Rastas sanoo telakan noudattavan toiminnassaan pakotesäädöksiä sekä viranomaisohjeita.

- Jäänmurtajatilausten saaminen on tietysti Suomelle ja Helsingin telakalle tärkeää, mutta samaan hengenvetoon voidaan toki sanoa, että Helsingin telakalla ymmärretään pakotteiden merkitys oikein hyvin.

Rastas toteaa, että jos päätös on kielteinen, niin siihen sopeudutaan sen jälkeen.

Telakan myyntiä uudelle omistajalle selvitetään

Rastas kertoo, että myös Helsingin telakan myyntiä uudelle omistajalle selvitetään parhaillaan. Rastas toteaa, että uuden omistajan myötä tilauksien saaminen voisi helpottua merkittävästi.

Rastas ei kuitenkaan tähde tässä vaiheessa kommentoimaan mahdollista uutta omistajajaa tarkemmin.

- Tätä on selvitetty jo jonkin aikaa. Alkusyksyn aikana toivottavasti jotain kuullaan, Rastas sanoo.

Nykyisellään Helsingin telakan eli Helsinki Shipyardin omistaa kyproslainen Algador Holdings -yhtiö, jonka pääomistaja puolestaan on Venäjän presidentin Vladimir Putinin luottomieheksi väitetty Vladimir Kasyanenko, jolla on Belgian passi.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 13. elokuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

Helsingin telakan kauppa sinetöity - uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

Helsingin telakan suurtilaus on pienen piirin junailema kauppa - "brittiläinen" varustamo on telakan venäläisten omistajien pikavauhtia pystyttämä luomus

Venäläisomisteisen Helsingin telakan vuokrasopimus vaakalaudalla - Vartiainen: Neuvottelujen jatkamiselle näissä olosuhteissa ei ole edellytyksiä

Miljoonia euroja ja tuhat uutta työpaikkaa - Helsingin telakka saamassa uuden risteilijätilauksen, toimitusjohtajan mukaan asia varmistuu lähipäivinä

vendredi 12 août 2022 14:36:43 Categories: YLE telakkateollisuus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.