Ilta Sanoma

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan etäostokset voi peruuttaa14 vuorokauden kuluessa ilman selityksiä, kertoo Helsingin Sanomat

Kauppa ei hyväksy skootterin palautusta ilman todisteita isän muistisairaudesta. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.

Kauppa ei hyväksy skootterin palautusta ilman todisteita isän muistisairaudesta. Kuvituskuva ei liity tapaukseen. Kuva: Tero Kiira

Salolainen Petra Nyqvist on koettanut palauttaa isänsä heinäkuussa ostamaa 3?000 euron skootterin sen myyneeseen Skand-yritykseen. 83-vuotias isä ei muistisairautensa takia kykene skootteria ajamaan, ja on epäselvää, kuinka hän on etäyhteydellä edes onnistunut hankkimaan sen, kertoo Helsingin Sanomat.

Skootterin myynyt Skand-niminen yritys on vaatinut todistetta isän muistisairaudesta, ennen kuin skootterin palautus voidaan hyväksyä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kuluttajalla on aina oikeus purkaa etämyynnin välityksellä tehdyt kaupat 14 vuorokauden sisällä ilman erillistä syytä.

Skootterikaupasta vahvistetaan Helsingin Sanomille, että kaupat on mahdollista peruuttaa ilman erillistä perustetta. Myös ostosten palautuskuljetus on sairauteen liittyvissä tapauksissa poikkeuksellisesti maksuton. Tällöin asiakaspalvelulla on liikkeen edustajan mukaan tapana pyytää jonkinlaista selvitystä asiakkaan sairaudesta väärinkäytösten välttämiseksi.

Nyqvistin mukaan isän on mahdollisesti mentävä uudelleen lääkäriin, jos vanhaa lääkärintodistusta sairaudesta ei löydy. Hän on myös huolissaan siitä, miten yritys säilyttää arkaluontoisia terveystietoja.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilta löytyy myös muita ohjeita kuluttajan oikeuksista erityisesti ikäihmisten ollessa kyseessä. Kaupan voi joissain tapauksissa perua, vaikka varsinaista peruuttamisoikeutta ei olisi. Sopimus voi esimerkiksi olla pätemätön, jos voidaan jälkikäteen osoittaa, että ostaja ei esimerkiksi muistisairauden takia johtuvan ymmärryskyvyn heikkouden takia pystynyt arvioimaan sen merkitystä.

Ostokset kannattaa esimerkiksi tehdä aina luottokortilla, sillä ongelmatilanteessa rahoja voi vaatia myös luotonantajalta.

Oletko itse törmännyt vastaaviin tapauksiin? Ota yhteyttä toimitukseen:

Ilta Sanoma
vendredi 12 août 2022 13:57:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.