STT

Susijengi oli vastaantulijana Vilnan illassa - "Joskus voi olla mieltä tyhjentävää ottaa turpaan"

STT - logo STT 12.08.2022 02:14:47 STT

Kaisa-Leena Paltta

Suomen koripalloylpeys Susijengi ei ollut aivan parhaimmillaan Vilnan torstai-illassa. Liettuan pääkaupungissa käydyssä koripallomaaottelussa isäntämaa Liettua kukisti Suomen maajoukkueen rumin luvuin. Ottelu päättyi Liettuan 35 pisteen murskavoittoon lukemin 87-52.

Vaikka jälkipolville ei matsista juuri kerrottavaa riitä, niin Suomen tehottomuudesta kertoo se, että ottelun kolmas kolmonen upposi koriin vasta neljännen neljänneksen alussa.

Ottelun kuningas oli Liettuan täysin pitelemätön 213-senttinen Jonas Valanciunas, jolla peli kulki kuin unelma. Hänen onnistumisensa johdattivat Liettuan murskavoittoon. New Orleans Pelicansia NBA:ssa edustava Valanciunas takoi peliin alkutahdit nuijimalla korin alta kymmenen pistettä ja kauhomalla leipälapion kokoisilla käsillään kuusi levypalloa vain runsaassa kolmessa minuutissa.

Liettua spurttasi ottelun ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana jo 25-1-johtoon.

- Joskus voi olla mieltä tyhjentävää ottaa kunnolla turpaan ja lähteä eteenpäin puhtaalta pöydältä, naureskeli uransa 214. miesten maaottelun pelannut kapteeni Shawn Huff Koripalloliiton tiedotteessa.

- Liettua on erinomainen joukkue, ollaan vedetty kolme viikkoa tosi kovaa ja taisi olla neljäs peli kahdeksaan päivään. Kaikki nämä asiat näkyivät. Tällaiset pelit pitää kuitenkin ottaa kasvattavana tekijänä. Ollaan noustu ennenkin kovissa paikoissa ja noustaan nytkin.

Seuraavaksi Susijengi kohtaa Jyväskylässä Ukrainan viikon kuluttua torstaina.

vendredi 12 août 2022 05:14:47 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.