Matti Mattsson avasi Rooman EM-uinnit sivulajissaan. Vaikka finaalipaikkaa ei irronnutkaan, sai hän kuitenkin uransa parhaan EM-sijoituksen 100 m" /> Matti Mattsson avasi Rooman EM-uinnit sivulajissaan. Vaikka finaalipaikkaa ei irronnutkaan, sai hän kuitenkin uransa parhaan EM-sijoituksen 100 m" />

YLE


EM-finaali jäi haaveeksi Matti Mattssonille hänen sivulajissaan 100 metrin rintauinnissa, kun hän sijoittui välierässään kuudenneksi ja oli yhteistuloksissa 11:s. Porilainen olisi mielellään uinut finaalissa, mutta toisaalta nyt hän sai perjantaille vapaapäivän ennen lauantain päämatkaansa, 200 metrin rintauintia.

- Olisi se ollut hienoa päästä EM-finaaliin satasellakin, niitä ei ole plakkarissa vielä yhtään. Toisaalta nyt saan huomenna vähän verrailla ja saada paikat auki kohti lauantaita, Mattsson tuumi.

Mattsson ajatteli, että hänen aikansa olisi ollut kovempikin kuin 1.00,64, mutta hän oli kuitenkin tyytyväinen sekä aikaansa että sijoitukseensa. Hän jäi finaalista ainoastaan 0,4 sekuntia, kun viimeisen finaalipaikan vei puolustava pronssimitalisti, Ison-Britannian James Wilby.

- Tämä oli tämä ehdottomasti parempi veto kuin aamulla. Nyt ne osa-alueet toimivat, mitä halusin. Sain 4 sadasosaa pois ajasta ja ainoa tavoitteeni oli, että illalla uidaan kovempaa - ja nythän se meni kovempaa, Mattsson totesi.

- Olen ihan tyytyväinen, varsinkin kun se homma parani aamusta, saatiin karstat pois koneesta. Nyt oli todella paljon enemmän vetoja, mitä meikäläisellä 200 metrin frekvenssiin kuuluu. En koskaan laske vetoja, mutta kyllä niitä aika lailla rutkasti enemmän.

Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanskin mielestä Mattssonin uinti lähti myös välierässä pikkuisen liian hiljaa liikkeelle, mutta hänen mielestään oli tärkeintä, että Mattsson itse oli tyytyväinen suoritukseensa.

- Tämä oli hänelle EM-tasolla paras sijoitus 100 metrillä. Uinti oli hyvin samantyyppinen kuin aamulla. Sellaista pientä runttaamista oli, ja se liu'uttava, hyvä uinti jäi puuttumaan. Täytyy muistaa, että 200 metriä on hänen päämatkansa ja tämä on tällainen kiva aloitus. Kaikki on vain plussaa, mitä tässä tulee vastaan, Hanski sanoi.

200 metrin rintauinnin alkuerät uidaan lauantaina kello 10.45 lähtien.

Lue myös:

Uintikalenteri saa sapiskaa asiantuntijalta: "Urheilumielessä tämä ei palvele huippuja missään mielessä" - Mattsson Suomen ainoa valtti EM-kisoissa

Matti Mattsson taistelee vielä tänä vuonna realistisesti EM-kullasta - suomalaisella uinnilla on myös yksi selkeä ongelma, sanoo asiantuntija

jeudi 11 août 2022 23:30:27 Categories: YLE uinnin pitkän radan EM-kisat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.