Ilta Sanoma

Kari Jalonen oli viittä vaille Suomen alle 20-vuotiaiden päävalmentaja, kunnes Tshekki tuli väliin. Nyt konkarivalmentaja avaa erikoista kuviota.

Kari Jalonen palautti Tshekin mitalikantaan ensimmäisissä arvokisoissaan joukkueen päävalmentajana.

Kari Jalonen palautti Tshekin mitalikantaan ensimmäisissä arvokisoissaan joukkueen päävalmentajana. Kuva: Mika Kanerva

Edmonton, Kanada

Jääkiekon nuorten MM-kisat polkaistiin käyntiin tiistaina Suomen aikaa kello 21 Tshekin ja Slovakian välisellä ottelulla.

Pian Tshekki-Slovakia-taiston jälkeen alkoi Suomen ja Latvian ottelu, jota oli seuraamassa varsin tuttu suomalainen jääkiekkokasvo.

Suomen A-maajoukkuetta kausina 2014-2016 valmentanut Kari Jalonen, 62, tarkasteli Nuorten Leijonien otteita silmä kovana.

"Kojo" työskentelee Tshekin A-maajoukkueen päävalmentajana ja on Edmontonissa maan jääkiekkoliiton palveluksessa. Jalonen selittää rooliaan nuorten arvoturnauksessa.

- Olen täällä lähinnä katsomassa, että missä meidän tulevaisuuden huippupelaajat menee. Aikani meni keväällä aikuisten MM-kisajoukkueen rakentamiseen, enkä pystynyt siinä juurikaan tutustua meidän nuoriin pelaajiin, Jalonen selittää Tshekki-hupparissaan.

Jalonen paljastaa, että on mukana myös tshekkinuorten valmennuksessa.

- Kävin jo Vierumäellä tapaamassa porukkaa, kun he olivat leirillä siellä. Kävimme muutamia pelillisiä asioita läpi, ja he olivat kiinnostuneita näkemyksistäni. Halusivat minut mukaan tänne nuorten turnaukseen ja tässä ollaan, Jalonen sanoo hymy huulillaan.

Kari Jalonen valmensi Leijonia kausina 2014-16.

Kari Jalonen valmensi Leijonia kausina 2014-16. Kuva: Heikki Westergård

Mikäli Tshekki ei olisi ottanut yhteyttä Jaloseen, hän olisi mukana Suomen nuorten valmennuksessa. Jalonen oli allekirjoittanut sopimuksen U20-maajoukkueen valmennuspestistä. Hänen sijastaan tehtävään ryhtyy elokuun kisojen jälkeen Tomi Lämsä.

Jalonen avaa erikoista kuviota.

- Olin tehnyt sopimuksen ja marraskuussahan se julkaistiinkin. Silloin ei ollut mitään tietoa Tshekin kuvioista. Sieltä päästä otettiin yhteyttä, kun he hävisivät olympialaisten karsintakierroksella Sveitsille. Aika nopeasti sen jälkeen he olivat minuun yhteydessä.

Jalonen kertoi kysyneensä Jääkiekkoliitolta lupaa neuvotella Tshekin kanssa. Lupa myönnettiin ja loppu on historiaa. Jalonen kiittää Suomen jääkiekkoliittoa mahdollisuudesta hypätä uuteen ja tuntemattomaan projektiin.

- Juttelin Oikarisen Kimmon, Jalosen Jukan ja Nurmisen Matin kanssa siitä. Iso kiitos Suomen jääkiekkoliitolle. Asiat etenivät nopeasti aina haastatteluvaiheeseen, ja lopulta minut valittiin tehtävään.

Oululaislähtöisestä Jalosesta tuli Tshekin jääkiekkohistorian ensimmäinen ulkomaalainen A-maajoukkueen päävalmentaja.

Hän myöntää, että oli alusta alkaen halukas hyppäämään Tshekin peräsimeen.

- Onhan tämä sellainen kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Tiesin kyllä heti, kun minuun otettiin yhteyttä, että jos asiat saadaan vietyä maaliin saakka, haluaisin lähteä mukaan haasteeseen.

Jalonen aloitti Tshekin A-maajoukkueen päävalmentajana maaliskuussa. Hän pääsi näyttämään heti kyntensä Tshekin penkin takana - ironista kyllä - Suomen MM-kotiturnauksessa.

- Eihän tuollaista kovin montaa kertaa uralla tule eteen. Oli kiva huomata, että suomalaisyleisö oli välillä myös meidän puolella. Ei tietenkään Suomea vastaan, mutta muuten.

Kari Jalonen oli Tshekin juhlittu sankari aikuisten MM-kisoissa.

Kari Jalonen oli Tshekin juhlittu sankari aikuisten MM-kisoissa. Kuva: Mika Kanerva

Jalonen osoittautui oivaksi valinnaksi Tshekin maajoukkueelta. Maa katkaisi pitkän mitalittoman putkensa, kun "Kojo" käskytti joukkueensa pronssille.

Tshekkiläinen entinen NHL-tähti Jiri Hudler ei ollut vakuuttunut pronssimitalin jälkeen ja totesi, että Jalosta hehkutettiin liikaa.

Lue lisää: Tshekin NHL-tähdeltä tyly tyrmäys Kari Jaloselle - "Häntä ihaillaan turhaan"

- Häntä ihaillaan turhaan.?Meidän jääkiekkomme ei hyödy pronssista juuri mitään. Olen vakuuttunut siitä. Mitä järkeä on juhlistaa pronssia? Joko voitto tai ei mitään, Hudler sanoi tshekkiläisen Isportin artikkelissa.

Jalonen yllättyi kuullessaan Hudlerin lausunnoista.

- Kuulen tuosta nyt ensimmäistä kertaa. Jokaisella saa olla oma mielipiteensä. Hän oli huippupelaaja, joka teki NHL:ssä hienon uran. Tällaisten pelaajien toivoisi olevan auttamassa tshekkiläistä kiekkoa, Jalonen vastasi.

Jaloselle on kaavailtu suurta roolia tshekkiläisen jääkiekon kehittämisessä.

- Meillä on ajatus, että tekisimme A-maajoukkueen, U20-maajoukkueen ja U18-maajoukkueen yhteistyöstä tiiviimpää ja alkaisimme linjaamaan, millaista peliä haluamme pelata.

- Kun tein sopimuksen heidän kanssaan, he halusivat, että olisin mukana Tshekin kiekon kehittämisessä. On mielenkiintoista päästä seuraamaan tarkemmin, miten Tshekissä hoidetaan esimerkiksi juniorityötä.

Konkarivalmentaja kertoo, että Suomessa tehdään poikkeuksellisen hyvää työtä nuorten pelaajien kehittämisessä. Nyt hän pyrkii viemään Tshekkiin samoja oppeja.

- Tshekissä juniorituotanto on vähän junnannut paikallaan. Eiköhän sieltä sitten löydy se tekijä, miksi homma on taantunut. Kyllähän Tshekistä pelaajia tulee, mutta joukkuepelaaminen siellä on jäljessä, Jalonen päättää.

Ilta Sanoma
jeudi 11 août 2022 19:43:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.