Ilta Sanoma

Palindromeistaan tunnettu Simo Frangén kunnioittaa monien muiden tavoin Vesa-Matti Loirin muistoa.

Simo Frangén muistaa edesmennyttä Vesa-Matti Loiria tyylilleen uskollisena.

Simo Frangén muistaa edesmennyttä Vesa-Matti Loiria tyylilleen uskollisena. Kuva: Reijo Hietanen

Nokkelista palindromeistaan tunnettu tv-persoona ja koomikko Simo Frangén, 58, muistelee keskiviikkona menehtynyttä Vesa-Matti Loiria, 77, omalla persoonallisena tyylillään.

Frangén nimittäin julkaisi Loirista Twitter-tilillään palindromin:

"No iso toki Loiri oli.

Loiri oli Loiri.

Oliko?

Tosi on."

Yleisö riemastui Frangénin runosta, joka on jutun kirjoittamishetkellä saanut Twitterissä jo yli 1?500 tykkäystä. Muun muassa näyttelijä Eppu Salminen on kehunut Frangénin hengenteosta.

- Loistava. Eläköön Loiri, Salminen kirjoittaa sydämen kera.

Palindromi tarkoittaa sanaa, tekstiä, lukua tai mitä tahansa merkkijonoa, joka on sama luettuna sekä etu- että takaperin.

Frangén tunnetaan varsinaisena palindromikeisarina. Hän on kehitellyt sanaleikkejä jo 1980-luvulta lähtien ystävänsä ja kollegansa Pasi Heikuran kanssa. He perustivat vuonna 1985 Alivaltiosihteeri-yhtyeen ja ovat sittemmin tehneet samalla nimellä ohjelmia niin radioon kuin televisioonkin.

Frangén ja Heikura julkaisivat vuonna 2019 palindromioppaan nimeltään ABCBA-kirja. Jo vuonna 2002 heiltä ilmestyi yhteinen palindromirunokirja Aito idiotiA.

Lue lisää: Simo Frangénilta ja Pasi Heikuralta hulvaton teos: eivät saaneet kaikille etunimille omaa palindromia - harmittamaan jäivät Henriikka, Vilhelm, Floora...

Frangén on myös tehnyt seksiaiheisia palindromeja sisältävän runokirjan Edestä- ja takaapäin, jonka kuvitti Kiroileva siili -sarjakuvasta tunnettu piirtäjä Milla Paloniemi.

Lue lisää: Härskin hempeästi edestä ja takaa - Milla Paloniemi halusi tehdä Simo Frangénin kanssa "välillä jotain tuhmaa"

Vuonna 2017 Frangén teki rokkilegenda Dave Lindholmin kanssa musiikkialbumin, jonka kaiki sanoitukset ovat palindromeja.

Lue lisää: Sanoitukset identtiset etu- ja takaperin - Simo Frangén ja Dave Lindholm toteuttivat hämmentävän albumin: "Muutaman oluen jälkeen sain idean"

Ilta Sanoma
jeudi 11 août 2022 18:20:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.