Simpeleläinen Mika Kuru on ollut sähkön suhteen omavarainen jo pitkään. Vesivoimala on aikoinaan tuottanut sähköä esimerkiksi myllylle, mutta nyt" /> Simpeleläinen Mika Kuru on ollut sähkön suhteen omavarainen jo pitkään. Vesivoimala on aikoinaan tuottanut sähköä esimerkiksi myllylle, mutta nyt" />

YLE


Mika Kuru seisoo Torsajoen ja oman vesivoimalansa vieressä Rautjärven Simpeleellä. Uutiset sähkönhinnan rajusta noususta kiinnostavat miestä.

- Toki se vähän hymyilyttää, ainakin minun kannaltani. Jos joutuu ostamaan sähköä, niin varmaan tilanne on täysin päinvastainen.

Kurulla on siis käynyt hyvä tuuri. Hänen maillaan sattuu olemaan noin 70-80 vuotta sähköä tuottanut vesivoimala. Sen voimin on pyöritetty aikoinaan niin myllyä kuin sahaa.

Vanhan vesivoimalaitoksen vesikourua Torsanjoessa Simpeleellä.
Betoninen kouru johtaa voimalalle veden.Ville Toijonen / Yle

Nykyään vesivoimalasta tulee sähköä ympäri vuoden Kurun perheen sekä hänen äitinsä koteihin ja puusepänverstaaseen. Ylijäämä menee Parikkalan Valolle.

- Jos vettä riittää, olemme omavaraisia. Tähän asti vettä on riittänyt talvisinkin, kertoo Kuru.

Sähköä yhtiöille myyvien pientuotantokohteiden määrä on kasvanut reilusti tänä vuonna. Kasvun odotetaan jatkuvan sähköyhtiöissä.

Valtaosa yksityismyyjistä on aurinkopaneeleita katolleen asentaneita kotitalouksia. Joukossa on silti Kurun kaltaisia vesivoimaloiden omistajia sekä tuulivoimaloiden omistajia.

Vanha vesilaitos Torsanjoessa Simpeleellä Rautjärvellä.
Edessä verstas, jonka takana siintää kouru. Osa vedestä kulkee kourun ohi purona.Ville Toijonen / Yle

Huoltoihin menee vuodessa vajaat tuhat euroa

Kolmen viime vuoden aikana voimala on tuottanut sähköä keskimäärin noin 190 000 kWh vuodessa. Määrällä lämmittäisi muista lämmönlähteistä ja talon iästä riippuen useamman omakotitalon.

Viime vuonna Kuru laskeskeskelee saaneensa sähköyhtiöltä 0-1 000 euroa kuukaudessa ylijäämäsähköstä. Tänä vuonna tilanne on ollut aivan toinen, kun katsoo parhaita kuukausia.

- Se alkaa olla jo merkittävällä tasolla. Joidenkin kuukausien osalta tulot voivat olla kymmenkertaiset.

Mika Kuru esittelee vesivoimalaansa.
Koneisto uusittiin noin seitsemän vuotta sitten, joten se on hyvässä kunnossa. Torstaina aamulla Kurun tarkistaessa lukemia, voimala tuotti sillä hetkellä 17 kWh sähköä.Ville Toijonen / Yle

Aivan ilmaista sähkö ei ole. Huoltoihin eli öljyjen ja hihnojen vaihtoihin ja esimerkiksi turbiinin puhdistamiseen menee vuodessa 500-1 000 euroa. Kurun mukaan voimalaa on korjattu perusteellisemminkin vuosien aikana, ja se on erinomaisessa kunnossa.

Betonirakenteet ovat 1960-luvulta, ja ne vaativat pientä paikkausta. Itse koneisto, generaattori ja kulmavaihde on uusittu muutama vuosi sitten. Turbiinisäiliössä on kaikki vanhaa.

- Se ei ole mitään avaruustekniikkaa. Jos sinne jotain joutuu tekemään, on se aika yksinkertaista.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Keskustelu on auki perjantaihin 12. elokuuta kello 23.00 asti.

Lue lisää:

Maitotilalle asennettiin alkukesästä 260 aurinkopaneelia, nyt sähköä riittää myyntiin asti: "Parhaita investointeja ikinä", sanoo viljelijä

Tutki laskurilla, miten sähkölaskusi voi muuttua - jos ennuste toteutuu, tyypillinen lasku voi sähkölämmittäjällä olla yli 700 euroa kuukaudessa

Omakotitalojen asukkaat voivat tienata kesällä jopa satasia aurinkopaneeleillaan - sähkön korkea hinta toi markkinoille uuden ilmiön

jeudi 11 août 2022 17:29:00 Categories: YLE sähkö

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.