Ilta Sanoma

Kolminkertaisen ravikunkun kausi huipentuu PM-kilpailuun. Sitä ennen se juoksee eksoottisimmissa ympyröissä.

Evartti kaappasi Forssan Kuninkuusraveissa jo kolmannen seppeleen kaulaansa.

Evartti kaappasi Forssan Kuninkuusraveissa jo kolmannen seppeleen kaulaansa. Kuva: Heikki Saukkomaa

Forssan Kuninkuusraveissa kolmannen kerran peräkkäin tittelin voittaneen Evartin seuraava kilpailu on yllätys.

Valmentaja Antti Ojanperä kertoo, että ravikuningas starttaa ensi viikon perjantaina kotikonnuillaan Pihtiputaan kaviouralla, joka on pieni kesäravirata.

Suurempiin ympyröihin tottunut Evartti on kilpaillut viimeksi Pihtiputaalla seitsemän vuotta sitten. Pohjoismaiden voitokkain ohjastaja Jorma Kontio ajoi oriilla silloin uransa 10?000. voiton.

Evartti on edellisinä kesinä palannut kuninkuusravien jälkeen kilpailemaan jo kaksi viikkoa myöhemmin korkeamman profiilin Toto75-raveissa.

Oriille olisi ollut nytkin sellaiset tarjolla samaan ajankohtaan ylihuomenna lauantaina Tampereella, mutta sen taustavoimien suunnitelmiin kuuluivatkin kotiradan kilpailut.

Ojanperän tallista Tampereen lähtöön matkaa vuoden 2015 ravikuningas Jokivarren Kunkku, joka ei osallistunut tämän vuoden superkinkereihin toissa viikonloppuna.

Evartti oli ykkönen myös Forssan kuninkuuskilpailussa vajaa kaksi viikkoa sitten.

Evartti oli ykkönen myös Forssan kuninkuuskilpailussa vajaa kaksi viikkoa sitten. Kuva: Ida Laine / Lehtikuva

Pihtiputaan kovin kylmäverilähtö juostaan 2?100 metrin ryhmäajona. Sen voittaja palkitaan 3?000 eurolla.

- Evartin ravikuninkuuksia on juhlistettu aiemmin Pihtiputaan raveissa, muttei tällä tavalla, että se on siellä itse kilpailemassa, Ojanperä sanoo.

Valmentajan mukaan kuningas on toipunut hyvin Forssan urakoinnistaan. Sen ravaama kolmen osamatkan yhteisaika oli kuninkuuskilpailun historian ylivoimaisesti kovin.

- Evartin arjessa on ollut kaikki hyvin kuninkuusravien jälkeen. Sillä ajellaan loppukesällä ja syksyllä tasaisesti kilpaa, mutta Turun PM-lähtö lokakuussa on varmasti sen kauden viimeinen kilpailu, jos kaikki menee sinne asti hyvin.

- Oriin kausi on ollut jo niin hyvä, ettei sen kanssa ole enää niin pakollisia tavoitteita. PM sillä on kyllä tarkoitus ajaa, mutta esimerkiksi Vermon Tähtisprintteriin emme aio osallistua syyskuun alussa, koska täällä pohjoisemmassakin on samoihin aikoihin hyviä lähtöjä, Ojanperä paljastaa.

Santtu Raitalan (vas.) ajaman ja Antti Ojanperän valmentaman Evartin kausi huipentuu lokakuussa Turun PM-raveissa.

Santtu Raitalan (vas.) ajaman ja Antti Ojanperän valmentaman Evartin kausi huipentuu lokakuussa Turun PM-raveissa. Kuva: Heikki Saukkomaa

Ojanperä uskoo, että hänen tallinsa kolmas ravikuningas Vitter nähdään vielä syksyn aikana kilparadoilla.

Jalkavaivoista kovasti kärsinyt ori palasi viime syksynä yli kolmen vuoden tauolta lupaavasti Ojanperän väreissä, mutta joutui jo kahden startin jälkeen uudelleen sairauslomalle. Sen etujalkaan tuli silloin kokonaan uusi vamma.

Lue lisää: Sydämet sulattanut ravikuningas ansaitulla lomalla trillerimäisen kauden jälkeen - "Olin 95-prosenttisen varma, että kuolisi"

- Vitter on ollut kesällä siitoksessa, ja sille kuuluu aika hyvää. Hevosen jalka on parantunut niin, että sillä päästään ajamaan luultavasti kilpaa syksyllä, valmentaja odottaa.

Myös tallin kirkkain lämminveritähti Mas Champ on palailemassa tositoimiin. Ruuna loukkaantui viime vuoden heinäkuussa Suur-Hollola -ajon voitossaan ja on ollut sitä asti starttaamatta.

- Mas Champilla ei ole ajettu harjoituksissa 1.25-vauhtia kovempaa, mutta sillä kelpaa ruveta taas kilpailemaan. Hevonen on koelähdössä ensi maanantaina Oulussa.

Ilta Sanoma
jeudi 11 août 2022 15:05:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.