Perinteinen ohje siitä, että pyörävarkaan aikeet ehkäisee parhaiten kahdella lukolla, saa tarkennusta. Lukkojen on myös syytä olla erimerkkisiä." /> Perinteinen ohje siitä, että pyörävarkaan aikeet ehkäisee parhaiten kahdella lukolla, saa tarkennusta. Lukkojen on myös syytä olla erimerkkisiä." />

YLE


Valtaosa pyörävarkauksista on ammattimaisten ryhmien operoimia. Tämän seurauksena esimerkiksi Kanta- ja Päijät-Hämeessä pyörävarkauksien määrä on vähentynyt, koska useampi ammattivaras on parhaillaan kiven sisällä.

- Kun saadaan kiinni yksikin pitkäkyntinen, joka tekee helposti viitisen varkautta päivässä, niin määrä vähenee heti, kommentoi rikosylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisista.

Tämä näkyy selkeästi luvuissa. Poliisin tilastojen mukaan alkuvuonna (tammikuu-kesäkuu) Hämeessä varastettiin 614 pyörää, kun määrä oli viime vuonna samaan aikaan 785 pyörää.

Lukittu pyörä ja lukko Karjaan asemalla.
Poliisin mukaan pyörä kannattaa aina lukita johonkin kiinteään, kuten tässä on tehty. Vaijerilukko tosin ei pidättele varkaita pitkään.Mårten Lampén / Yle

Lisäksi ammattimaisuus näkyy pyörävarkauksissa siinä, millaisia pyöriä varastetaan. Yllättäen eniten ei varasteta kalleimpia pyöriä.

- Suurin osa varkauksista kohdistuu alle 1 000 euron pyöriin. Arvokkaampien pyörien varastaminen on harvinaisempaa, koska ne lukitaan ja säilytetään paremmin, kiteyttää pyörävarkauksia työkseen tutkiva Martti Hirvonen.

Varkaat keskittyvät helposti ja nopeasti varastettaviin pyöriin. Kiinnijäämisen riski kasvaa, mitä kauemmin joutuu operoimaan pyörän kanssa.

Hyvä lukko, tai jopa kaksi

Ammattimaisuus pyörävarkauksissa asettaa vaatimuksia polkupyörän lukolle. Nykyään on tarjolla monenlaisia lukkoja. Kalleimmat ja parhaimmat ovat vaikeampia murtaa, mutta ammattilaisella on välineet niihinkin.

Polkupyörän lukko kiinni tolpassa.
Perinteinen U-lukko on edelleen yksi parhaista lukitsemistavoista.Tiina Jutila / Yle

Pyörävarkauden voi ehkäistä tehokkaasti lukitsemalla pyöränsä kahdella erimerkkisellä lukolla, sillä useimmilla varkailla on välineet vain yhden lukkotyypin murtamiseen. Syynä on se, että varas haluaa liikkua mahdollisimman huomaamattomasti. Työkaluja pursuileva reppu on hankala ja huomiota herättävä.

- Rosvot ovat ikäänkuin hiukan erikoistuneet joihinkin lukkomerkkeihin, ja osaavat paremmin murtaa ne, kertoo rikosylikomisario Martti Hirvonen.

Vanha hyvä neuvo on lukita pyörä mahdollisimman ylhäältä rungosta. Silloin pitkäkyntinen ei voi käyttää voimapihtejä maata vasten, ja niiden leikkausvoima vähenee huomattavasti.

Lue myös:

Suomessa varastetaan 50 pyörää päivässä - näin vikkelästi pyörävaras hoitelee erilaiset lukot

jeudi 11 août 2022 10:40:00 Categories: Polkupyörävarkaus YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.