Ilta Sanoma

Saatamme kokea eksoottisen trooppisen yönkin, ennen kuin kerran vielä kuumeneva kesä laskeutuu levolle syntyäkseen ensi kesänä uudelleen.

 Suppailija lämpimänä päivänä Mellstenin rannassa Espoossa 5. elokuuta 2022.

Suppailija lämpimänä päivänä Mellstenin rannassa Espoossa 5. elokuuta 2022. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Lämpenee, lämpenee, kuumenee, kuumenee...

Alkaneen elokuun sää jatkuu syyskuun porteille asti kuin leikittäisiin perinteistä avaimen kätkemisen leikkiä.

Leikin loppuhuipennusta, avaimen, kesän, löytymistä, vielä kerran.

Onneksemme emme sijaitse Länsi-Euroopassa.

Siellä leikki etenee "kuumenee, kuumenee, polttaa, polttaa" ja lämpötilat nousevat viikonloppuna 40 asteeseen.

Tämän viikon maanantaille päivätyn pitkän kuukausiennusteen vastuutaho on perinteiseen tapaan Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus eli tuttavallisesti ECMWF.

Ennustetta on esitellyt meteorologi Joanna Rinne ja Foreca sääblogissaan.

Elokuun on sanottu etenevän keskimääräistä lämpimämpänä tai keskimääräisissä lämpötiloissa. Meteorologia rakastaa keskimääräisyyksiä.

Mutta kuten Rinne totesi, toki varovaisella meteorologikielellä, hellettä pukkaa.

"Osassa maata voidaan kokea pitempikin lämpimän sään jakso, jonka aikana voidaan mittailla paikoin jopa lähes 30 asteen lämpötiloja."

Tämä "osassa maata" tarkoittaa erityisesti Etelä-Suomea, mutta helle voi hilpaista yli Keski-Suomen aina Etelä-Lappiin asti.

Foreca muistuttaa helteellä tarkoitettavan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.

Ei siis 25.0.

Alkaneella viikolla lämpenee ja lämpenee ja kuumenee.

Etelässä elohopeat pinnistävät 20-24 asteesta 25-27 asteeseen ja keskisessä Suomessa 17-20 asteesta jopa 25 asteeseen.

Lapissa ollaan 15-20 asteessa.

Pelitilanne on karkeasti se, että reipas pohjoiseurooppalainen korkeapaine on siivonnut taivaallisen maalinedustan puhtautta häiritsevät matalapaineet tehokkaasti kuin takavuosien leijonapakkipari Lindström-Koskela.

Matalapaineet päätyivät mustelmille pehmitettyinä riekaleina joko Jäämerelle tai Välimeren suuntaan. Niinpä taivas on tällä viikolla kuiva kuin hiekkapaperi lukuun ottamatta joitakin sissisateisia kuuroja.

Pohjoisessa voi sadella hiukan pontevammin.

Samaan aikaan Länsi-Euroopassa keskilämpötilat ylittävät jopa 6-7 asteella tavanomaiset. Espanjassa ja Ranskassa kärvistellään viikonloppuna 40 asteessa.

Sen sijaan Kreikassa, jossa suomalaiset palomiehet parhaillaan väijyvät EU-apuna maastopaloja, on tavanomaista viileämpää.

Ensi viikolla kuumenee, kuumenee ja kuumenee.

Sateet ja ukkoset lähtevät liikkeelle.

Vaikka korkeapaine heikkenee, keskilämpötilat ovat 1,5-3 astetta yli tavanomaisten eli ajankohtaisten keskiarvojen.

Helle muhii Etelä- ja Keski-Suomessa korkeimmillaan 30 asteessa ja saattaa siis hetkellisesti saavuttaa Etelä-Lapin.

Foreca muistuttaa keskimääräisten ylimpien lämpötilojen olevan elokuun puolivälin tienoilla maan eteläosassa 20-22 astetta, maan keskiosassa 18-22 astetta ja pohjoisessa 16-20 astetta ja pohjoisimmassa Lapissa 12-18 astetta.

Eli yli mennään ja heittämällä ja elohopeat saavat kuumaa kyytiä.

Kuun viimeisillä viikoilla loppukesäisestä alkusyksyiseen kallistuva piilotusleikki jatkuu tunnelmissa lämmintä, lämmintä, vähän viilenee...

Elokuun toiseksi viimeisestä viikosta odotetaan hieman keskimääräistä lämpimämpää ja viimeinen viikko on asettumassa lähelle ajankohdalle tyypillisiä lukemia.

Mutta niihin on vielä matkaa.

Sateiden ennustettavuus noin pitkälle tulevaisuuteen on vaikeaa ellei mahdotonta.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iris Viljamaa huomaa sääkartoista ja animaatioista kiinnostavan kuumailmatieteellisen hetken, joka ajoittuu ensi viikon puoliväliin, tiistaista torstaille.

-?Silloin meille virtaa etelään ja itään kosteampaa ilmaa. Ja sääkartat ovat edelleen punaisella hellelukemissa.

Suomeen lehahtaa tropiikkimainen atmosfääri.

Mutta voidaanko silloin kokea oikea trooppinen yö eli Pohjolan yö, jolloin lämpötila ei sudenhetkelläkään painu alle 20 asteen?

Viljamaa ei sulje mahdollisuudelle ovea.

-?Tiistain vastainen yö voisi hyvinkin olla sellainen etelässä vesistöjen äärellä.

-?Sää on silloin kaksijakoinen, Lapissa on kuivempaa ja viileämpää, Viljamaa lisää.

Avaimen piilotusleikissä yksi leikkijöistä kätkee avaimen ja toiset poistuvat huoneesta. Avain tulee jättää vähän näkyviin.

Toiset leikkijät palaavat huoneeseen ja alkavat etsiä avainta. Etsijöiden liikkumisen mukaan kätkijä antaa vihjeitä sanomalla kylmenee tai kuumenee.

Nyt ei etsitä avainta, vaan Suomen kesää, sen viimeisiä haikuja - tällä erää, sillä elokuun jälkeen kesä menee levolle syntyäkseen ensi kesänä taas uudelleen.

Ellei sitten jo intiaanikesänä.

Lämpenee, lämpenee, kuumenee, kuumenee...

Ilta Sanoma
jeudi 11 août 2022 10:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.