Helsingin Olympiastadionilla nähtiin onnistunut tapahtuma, josta katsojat poistuivat hymyissä suin. Super Cupissa on silti näytösottelun makua, k" /> Helsingin Olympiastadionilla nähtiin onnistunut tapahtuma, josta katsojat poistuivat hymyissä suin. Super Cupissa on silti näytösottelun makua, k" />

YLE


Kaikkien aikojen ensimmäinen Suomessa pelattu jalkapallon Super Cup merkitsi Real Madridille toisaalta vanhan jatkumoa, mutta toisaalta uuden alkua.

Joukkueen avauskokoonpano oli tismalleen sama, jolla se voitti Liverpoolin kevään Mestarien liigan finaalissa. Tässä tapauksessa vanha sanonta siitä, että voittavaa joukkuetta ei kannata vaihtaa, pitää kutinsa.

Siinä missä tänäkin kesänä maailman huippuseurat ovat mylläneet pelaajistoaan, Madridissa siihen ei ole ollut tarvetta. Kontrasti esimerkiksi Barcelonan sirkukseen on suuri.

Uutta oli kuitenkin se, että pokaalia voiton jälkeen nosteli ensimmäisenä Karim Benzema. Ranskalainen valittiin uudeksi kapteeniksi, kun Marcelo lähti seurasta. Hienommin kapteenin pesti ei olisi voinut alkaa. Benzema kohotteli Super Cupin kiiltävää pystiä kohti Helsingin taivasta.

Benzema on 34-vuotiaana kenties suurin suosikki voittamaan maailman parhaalle pelaajalle jaettavan Kultainen pallo -palkinnon loppuvuoden gaalassa.

Real Madrid juhli Super Cupin voittoa Helsingissä.
Super Cupin voitto oli Real Madridille seurahistorian viides.Getty Images

Yhden merkkipaalun Benzema saavutti jo Helsingissä. Maalillaan hän ohitti Real-legenda Raul Gonzalezin seuran kaikkien aikojen maalitilastossa. Siinäpä valmis knoppi tulevaisuuden pubivisoihin.

Edellä tilastossa on enää muuan Cristiano Ronaldo. Jälkiviisaana voidaan todeta, että Benzeman uralla Ronaldon lähtö seurasta kesällä 2018 on ollut merkittävä käännekohta.

Frankfurtin kannattajat tekivät vaikutuksen

Super Cupia ei voinut olla huomaamatta Helsingissä keskiviikkona. Tuhansien Eintracht Frankfurtin kannattajien marssi Kaisaniemen puistosta Olympiastadionille oli vaikuttava näky, joka keräsi myös katujen varsille paljon ihmettelijöitä.

Seura on tunnettu poikkeuksellisen lojaalista kannattajakunnastaan, joka matkustaa suosikkiensa perässä ympäri Eurooppaa. Olympiastadionille Frankfurtin kannattajille oli myyty 8 000 lippua, mutta todellinen määrä saattoi olla suurempi.

Jotain kannattajien merkityksestä Frankfurtin seurayhteisössä kertoo, että puheenjohtaja Peter Fischer saapui kesken marssin joukon keskelle tervehtimään ihmisiä kädestä pitäen.

Frankfurtin fanit ottivat Super Cupista ilon irti Helsingissä.
Frankfurtin kannattajat ottivat Helsingin reissusta ilon irti.Getty Images

Kentällä Frankfurtille ei jäänyt mitään muuta kuin korkeintaan pientä jossittelua Daichi Kamadan ensimmäisellä jaksolla hukkaamasta läpiajosta. Kauden alku on ollut karu: Bundesliigan avauskierroksella tuli tukkaan Bayern Müncheniltä murskalukemin 1-6.

Frankfurtin kannattajien kanssa keskustellessa yksi asia nousi esiin usein. Tärkeintä Helsingin reissulla ei ollut voitto, vaan seuran edustaminen ja pelaajille tuen osoittaminen. Kuvaavaa on, että kovaäänisin laulu kajahti Frankfurtin päädystä vasta ottelun päätyttyä.

Näytösottelun makua

Olympiastadionin porttien sisällä kaikki oli suurta. Super Cupin keräämästä kansainvälisestä huomiosta kertoo paljon se, että pelkästään median tarpeisiin Olympiastadionilla oli ottelussa varattu yli puolet pääkatsomon kapasiteetista. Toimittajia oli saapunut paikalle paitsi ympäri Eurooppaa, myös ainakin Etelä-Amerikasta ja Aasiasta.

Jotain lehtereiltä ja aavistuksen myös nurmelta jäi kuitenkin uupumaan, vaikka Realin megatähdet loistivatkin kentällä. Erityisen kiihkeää tai sähköistä meno ei ollut mukavasta tunnelmasta huolimatta. Kiihkeyttä, jännitteitä ja sitä kautta kuumempaa tunnelmaa uusitulla Olympiastadionilla on koettu Huuhkajien MM-karsintapeleissä.

Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan hallitsevien voittajien välillä pelattava Super Cup ei ole yhdellekään joukkueelle varsinainen tavoite, vaan mahdollinen bonuspysti edellisellä kaudella tulleesta menestyksestä. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Casemiro puhui ottelun jälkeen mitali kaulassaan jo viikonloppuna siintävästä Espanjan liigakauden avauksesta.

Helsingin Olympiastadionilla pelattiin ensimmäistä kertaa jalkapallon Super Cup.
32 000 katsojaa näki Olympiastadionin historian ensimmäisen Super Cupin.UEFA via Getty Images

Päävalmentajille Carlo Ancelottille ja Oliver Glasnerille kolme pistettä kotimaan sarjoissa lienevätkin kuluvan viikon ensisijainen tavoite.

Super Cupissa on läpi sen historian ollut näytösottelun makua. Toisin kuin Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan finaalit, Super Cup ei jää yhdellekään pelaajalle uran kohokohtien joukkoon.

Olympiastadionin historiaan Super Cup sen sijaan jää, eikä isompaa ottelua ole näköpiirissä. Nykyinen stadion ei nimittäin Super Cupia suurempiin ja kiihkeämpiin Euroopan jalkapalloliitto Uefan finaaleihin kelpaa. Esimerkiksi Mestarien liigan finaalistadioneilta vaaditaan yli 50 000 istumapaikan kapasiteettia.

Silti Helsingissä nähtiin onnistunut tapahtuma, joka Palloliiton kannatti ehdottomasti järjestää. Parhaassa tapauksessa onnistuneet järjestelyt vaikuttavat positiivisesti Pohjoismaiden yhteiseen naisten vuoden 2025 EM-kisojen hakuprosessiin.

Real Madridin tähdille piipahdus Helsingissä tarjosi muuten jälleen yhden pokaalin lisäksi pientä helpotusta arkeen. Casemiro kiitteli medialle Suomen sopivaa kesäsäätä. Madridissa kun on viime aikoina ollut tuskastuttavan kuuma.

Casemiro palkittiin Super Cupin parhaana pelaajana. Thibaut Courtois pelleilee taustalla.
Casemiro valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Maalivahti Thibaut Courtois pelleilee taustalla.UEFA via Getty Images

Lue myös:

Analyysi: Helsingin huippuottelussa nähdään tänään uudistus, joka mullistaa jalkapalloa - puoliautomaattinen paitsio voi hiljentää VAR-kritiikin

Kymmenien miljoonien katseet kääntyvät Helsinkiin, kun Real Madrid ja Frankfurt kohtaavat - tästä jalkapallon Super Cupissa on kyse

jeudi 11 août 2022 09:30:22 Categories: YLE jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.