Poliisi kertoo Kankaanpään epäiltyjen terrorismirikosten tutkinnan olevan loppusuoralla. Juttu lähtee syyttäjälle arviolta kuukauden kuluttua." /> Poliisi kertoo Kankaanpään epäiltyjen terrorismirikosten tutkinnan olevan loppusuoralla. Juttu lähtee syyttäjälle arviolta kuukauden kuluttua." />

YLE


Kankaanpään epäillyt terrorismirikokset ovat etenemässä syyteharkintaan.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että esitutkinta on tällä hetkellä loppusuoralla. Tutkinnassa odotetaan vielä suojelupoliisin asiantuntijalausuntoa, jonka pitäisi valmistua näinä päivinä.

- Sen jälkeen asianosaisille varataan mahdollisuus loppulausuntoon. Sen perusteella poliisi voi mahdollisesti joutua tekemään lisätutkintaa. Arvioisin, että vielä menee vähintään kuukausi ennen kuin juttu lähtee syyttäjälle, Sjöblom kertoo.

Poliisi epäilee siis yhä, että viisi Kankaanpään seudulla asuvaa nuorta miestä muodostivat terroritekoa valmistelleen äärioikeistolaisen ryhmän.

Sjöblomin mukaan miehiä epäillään terrorismirikoksista, mutta tarkat rikosnimikkeet selviävät, kun juttukokonaisuus on kasassa.

Grafiikka näyttää Kankanpään kartalla.
Samuli Huttunen / Yle

Poliisi ei vahvista satanistista ideologiaa

Epäillyt vangittiin viime joulukuussa. Tuolloin poliisi kuvaili tapausta Suomen ensimmäiseksi äärioikeistoon liittyväksi terrorismirikosepäilyksi.

Poliisi kertoi tutkinnan alussa, että epäiltyjen äärioikeistolaisuudessa on kyse akselerationismista, joka suhtautuu nykyisenkaltaiseen yhteiskuntaan vihamielisesti. Ideologian mukaan yhteiskuntajärjestelmän romahduttamista yritetään kiihdyttää terroriteoilla ja väkivallalla.

Viime heinäkuussa Euroopan poliisivirasto Europol julkaisi raportin, jossa Kankaanpään epäiltyjen kerrottiin inspiroituneen myös satanistisesta uusnatsismista. Europol on avustanut Suomen poliisia Kankaanpään jutun tutkinnassa.

Tutkinnanjohtaja Toni Sjöblom ei vahvista Europolin julkaisemaa tietoa epäiltyjen satanistisesta natsi-ideologiasta.

- Esitutkinnan sisältöä en avaa tässä vaiheessa sen enempää.

Ylikomisario Toni Sjöblom seisoo kadulla Turun pääpoliisiaseman edustalla.
Lounais-Suomen poliisin ylikomisario Toni Sjöblom Turun pääpoliisiaseman edustalla. Kuva otettu 27.4.2022.Hannu Vähämäki / Yle

Tammikuussa Satakunnan käräjäoikeus vapautti neljä vangittuna ollutta epäiltyä. Käräjäoikeuden mukaan poliisi ei ollut esittänyt sellaisia uusia seikkoja, joiden perusteella epäiltyjen vangitsemista olisi voitu jatkaa.

Aiemmin poliisi oli jo vapauttanut viidennen miehen.

Sjöblomin mukaan epäillyt ovat olleet siitä lähtien vapaina.

Tutkinta on ollut poliisille pitkä ja monivaiheinen.

- Ehkä se on se poikkeuksellisuus, joka on tuonut tähän oman haasteensa, Sjöblom tuumaa.

Lue lisää:

Kankaanpään terrorismirikoksesta epäillyt vapautettiin: poliisilla ei riittäviä perusteita vangitsemisten jatkamiselle - tutkinnanjohtaja yllättyi

Analyysi: Terrorismista epäilty Kankaanpään äärioikeistoryhmä toimi kylmän suunnitelmallisesti mutta jäi kiinni amatöörimäisen virheen takia

Viisi vangittu terrorismirikoksesta - poliisin mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismirikosepäily

Asiakirjalähteet paljastavat: Jämijärven maaseutu ja kolmen vuoden takainen mökkimurto ovat Kankaanpään terrorismitutkinnan keskiössä

Äärioikeistoryhmät ottavat mallia maailmalta ja pyrkivät toimimaan näkymättömästi - aktiivien määrä on vähentynyt, mutta radikaali ydin on jäljellä

mercredi 10 août 2022 19:07:57 Categories: YLE poliisitutkinta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.