Ilta Sanoma

Selin kertoo, että juuri Loirin laaja-alaisuus kulttuurin ja viihteen suhteen tekee hänestä hahmon, jota ei voi verrata kehenkään muuhun.

Solar Films -elokuvatuotantoyhtiön perustaja ja omistaja Markus Selin kertoo olleensa yhteydessä jonkun verran Vesa-Matti Loirin kanssa vielä viime aikoina.

Solar Films -elokuvatuotantoyhtiön perustaja ja omistaja Markus Selin kertoo olleensa yhteydessä jonkun verran Vesa-Matti Loirin kanssa vielä viime aikoina. Kuva: Antti Hämäläinen, Jukka Gröndahl

Tuottajalegenda ja suomalaisen elokuvateollisuuden "kummisetä" Markus Selin kertoo olevansa surun murtama Vesa-Matti Loirin poismenosta.

- Todella vaikea kommentoida yhtään mitään.

- Jotenkin hän oli varmasti valmistautunut tähän poismenoon ja lähti katsomaan seuraavaa paikkaa, Selin toteaa arvoituksellisesti raskain sydämin.

Selin kertoo, että juuri Loirin laaja-alaisuus kulttuurin ja viihteen suhteen tekee hänestä hahmon, jota ei voi verrata kehenkään muuhun.

- Suurin suomalainen taitelija on poissa.

Vesa-Matti Loiri teki ikonisen roolin Jokke-pappana elokuvassa Pahat pojat.

Vesa-Matti Loiri teki ikonisen roolin Jokke-pappana elokuvassa Pahat pojat. Kuva: Solar Films

Solar Films -elokuvatuotantoyhtiön perustaja ja omistaja Selin kertoo olleensa yhteydessä jonkun verran Loirin kanssa vielä viime aikoina.

Vesa-Matti Loiri tähditti aikanaan Solar Filmsin tuottamassa "Euran Dalttoneihin" perustuvassa Pahat pojat -elokuvassa, jossa Loiri näytteli Koististen veljesten isää.

Jouko "Jokke" Takkusen rooli on ikoninen pala suomalaista 2000-luvun elokuvahistoriaa.

Loirin hahmon poikia elokuvassa näyttelivät Peter Franzén, Niko Saarela, Lauri Nurkse sekä Jasper Pääkkönen.

Kyseinen elokuva on toiseksi katsotuin 2000-luvulla tehty kotimainen elokuva Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan jälkeen.

- Suurin kaikista, Selin huokaa.

Ilta Sanoma
mercredi 10 août 2022 19:16:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.